Onko parisuhde tuhoon tuomittu, jos kumppani sairastuu vakavasti? Asiantuntija vastaa
Kumppanin äkillinen sairastuminen koettelee myös parisuhdetta. Se, selvitäänkö koettelemuksesta yhdessä, on paljon kiinni parisuhteen lähtötilanteesta.
Kun kumppani sairastuu äkillisesti, koko elämä tuntuu pysähtyvän – samaten tulevaisuuden suunnitelmat. Emmekö voikaan vanheta yhdessä? Loppuuko yhteinen taival liian lyhyeen? Entä miten käy läheisyyden ja seksielämän?
”Hyväksy tilanne ja sopeudu” on paras neuvo pareille, jotka kohtaavat sairauden. Hyvässä parisuhteessa kriisi ei johda toisen syyttämiseen esimerkiksi siitä, ettei hän lopettanut tupakointia ajoissa. Sairaus kohdataan yhdessä, askel kerrallaan."
Lähde: Väestöliitto
Se, päätyykö pariskunta eroon sairastumisen myötä, linkittyy pitkälti siihen, millä pohjalla parisuhde on.
– Onko pari edelleen rakastava ja läheinen, jos jompikumpi sairastuu? Jos ollaan jo valmiiksi etäisiä, silloin tunnemaailman käsittely tulee vielä haastavammaksi, parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta pohtii.
Pariskunnan onkin tärkeä pystyä kommunikoimaan keskenään: kertomaan tunteistaan, olivat ne millaisia tahansa.
Ranta muistuttaa, että jokaisella parilla on omat yksilölliset syynsä eropäätökseen. Siitä, eroavatko sairastumisen kokeneet parit herkemmin, ei Rannalla itsellään ole faktatietoa.
– Veikkaan, että jos tällaisessa tilanteessa päädytään eroon, suuri tunnetason etääntyminen on jo tapahtunut aiemmin, jos ei kyetä suremaan yhdessä ja pystytä käsittelemään vaikeita asioita, joita sairastumiseen liittyy.
Pysykää puolisoina – älkää muuttuko pelkästään hoitajaksi ja potilaaksi
Vaikka suru on yhteinen, voivat molemmat osapuolet vetäytyä eri suuntiin työstämään tilannetta, ja sitä, missä mennään.
"Lähes jokainen pari kohtaa sairauden aiheuttaman kriisin jossain vaiheessa parisuhdetta. Sairautta voidaan käsitellä esimerkiksi ”me-hengen” avulla; sairaus ei ole ainoastaan kumppanin ongelma, vaan meidän ongelmamme. Me-hengellä on myönteinen vaikutus sairaudesta toipuvaan."
Lähde: Väestöliitto
Se, että toinen onkin sairautensa vuoksi tarvitseva ja avusta riippuvainen, voi aiheuttaa hämmennystä, ahdistusta tai jopa raivostuttaa.
Ja se, että itse onkin heikko ja tarvitsee toista enemmän kuin aiemmin, voi olla myös itselle kova paikka.
On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että pari pysyy edelleen puolisoina toisilleen.
– Pitää varoa, ettei toinen humpsahda pois puolison roolista – vaikka sairastumisen alkuvaiheessa toinen tarvitseekin paljon tukea ympäriltään. Ajautuminen pelkästään hoitajan ja potilaan rooliin vääristää parisuhdetta: suhteessa pitää pysyä kaksi rakastavaa ihmistä, Ranta muistuttaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää