Onko kotona kylmä? Näin testaat vetävätkö ikkunat

Iltojen viiletessä useat kodit viilenevät myös. Tarkista, etteivät ikkunasi vedä.

Kun kotona on vetoisaa, viileää tai suorastaan kylmää, on hyvä miettiä onko ongelma ikkunan tiivisteissä.

– Suurimmat ongelmat aiheuttavat vuotavat rakenneliitokset, joita on ikkunoissa ja ovissa, sanoo ikkuna-asiantuntija Mauri Laaksonen.

Vuotavat rakennustiivisteet aiheuttavat suoraa ilmavirtausta asuntoon. Ilmavirtaus tuntuu iholla 1–3 astetta viileämmältä, kuin mikä asunnon oikea lämpötila on.

– Ei kannata rynnätä ihan suin päin tiivistämään, silloin tehdään usein enemmän vahinkoa, kuin saadaan hyötyä. Alkuun on hyvä varmistaa, että vetääkö se ikkuna, Laaksonen muistuttaa.

Ennen kuin alat tiivistämään ikkunoita, varmista, että ikkuna todella vetää.

Joskus asunto voi tuntua vetoiselta, koska ihminen on väsynyt, kipeä tai vanhempi.

Tuolloin jo pieni ilmavirtaus voi tuntua ikävältä, vaikka ikkunat eivät vedäkään

Tarkista vetääkö ikkuna

On helppo tarkastaa vetävätkö tiivisteet. Tapoja on kaksi.

– Halvin tapa on viedä palava kynttilä lähelle ikkunan liitoskohtaa, Laaksonen sanoo. Mikäli liekki lepattaa, ikkuna vetää.

Vetoisuuden voi tarkistaa myös käyttämällä pistelämpömittaria. Pistelämpömittari pitäisi löytyä jokaisesta kiinteistöyhtiöstä ja omakotitalosta Laaksonen toteaa.

Kun vuoto on havaittu, Laaksonen kehottaa tarkastamaan tiivisteiden kunnon ja muistelemaan milloin tiivisteet on vaihdettu.

– Esimerkiksi teipattavan EPDM-solukumitiivisteen elinikä on maksimissaan kaksi vuotta, Laaksonen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat