Onko autossasi tämä lisävaruste? HS: Pyöräilijän ohittamisesta voi seurata vaarallinen yllätys

Kun autojen lisävarusteet toimivat niin kuin niiden on tarkoitus, voivat ne jopa parantaa liikenneturvallisuutta. Helsingin Sanomat kuitenkin kertoo artikkelissaan eräästä varusteesta, joka saattaa toimia odottamattomalla tavalla ja aiheuttaa jopa vaarantilanteita.

Helsingin Sanomat haastatteli Autoliiton koulutuspäällikköä Teppo Vesalaista uusien autojen lisävarusteista, joiden kanssa kuljettajan tulee olla tarkkana.

Vesalaisen mukaan erityistä huomiota kannattaa kiinnittää adaptiiviseen eli mukautuvaan vakionopeudensäätimeen. Vaikka se on merkittävästi ajamista helpottava ja kuljettajan stressitasoa laskeva lisä uuteen autoon, ei siihenkään kannata luottaa sokeasti.

– Osa toteutuksista ei ymmärrä esimerkiksi sitä, että edellä ajava siirtyy pois edestä hidastuskaistalle. Silloin varuste jarruttaa turhaan edestä jo poistuneen auton jarruttaessa, Vesalainen kertoo HS:lle.

Hankaluuksia – jopa vaaratilanteita – voi syntyä, kun mukautuva vakionopeudensäädin havaitsee pientareella ajavan polkupyöräilijän.

– Olen törmännyt tilanteisiin, joissa mukautuva vakionopeudensäädin on havainnut tien pientareella polkevan pyöräilijän ja jarruttanut maantienopeudesta yhtäkkiä pyöräilijän vauhdin mukaiseksi, Vesalainen sanoo.

Useilla merkeillä mukautuvan vakionopeudensäätimen tutkat vaativat esteettömän näkyvyyden toimiakseen. Suomalainen talvikeli voikin olla näille liikaa, sillä auton keulaan tarttuva lumi, loska ja rapa haittaavat tutkan toimintaa. Mikäli näin käy, on kuljettajan pärjättävä ilman vakkaria.

***

Auto rysäytti parkkihallin seinästä läpi – putosi toisesta kerroksesta katolleen 1:30

Lue myös:

    Uusimmat