Omistajan vaimo sairastui – paikalliset ostivat donitsikahvilan tyhjäksi, jotta mies pääsisi puolisonsa luo

Los Angelesin Seal Beachin asukkaat ostivat tyhjäksi paikallisen Donut City -donitsikahvilan varastot, jotta vanha omistajapariskunta saisi viettää aikaa yhdessä. Stella-vaimo oli nimittäin sairastunut ja aviomies oli joutunut huolehtimaan kaikesta yksin. Kun kaikki lauantain donitsit oli myyty, mies saattoi sulkea kahvilan aikaisemmin.

Los Angelesin Seal Beachilla sijaitsevan donitsikahvila Donut Cityn omistajat John ja Stella Chan saivat kokea taannoin liikuttavaa lähimmäisenrakkautta. Kanta-asiakkaat ja muut paikalliset ostivat heiltä kasoittain donitseja, jotta John voisi sulkea liikkeen aiemmin ja mennä sairaan Stella-vaimonsa luokse.

Liikuttavasta tapauksesta kertoo NBC News -sivusto.

Blogikirjoitus vetosi ihmisiin

Dawn Caviola, 58, on ollut Donut City -donitsikahvilan uskollinen asiakas jo kolmentoista vuoden ajan. Hän tulee sinne herkuttelemaan pari kertaa kuussa tyttärensä kanssa.

Viimeisimmällä käynnillään Dawn sai tietää, että 62-vuotias John hoiti kahvilaa omin voimin, koska hänen 63-vuotias vaimonsa Stella oli saanut valtimonpullistumaan syyskuun puolivälissä. Nainen oli parhaillaan kuntoutuksessa.

– Menin kotiin, enkä saanut asiaa mielestäni, Caviola kertoi NBC News -uutiskanavalle lauantaina.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Nuo kaksi tekevät niin kovasti töitä.

Caviola päätti kirjoittaa aiheesta blogikirjoituksen paikallisten yksityiselle Nextdoor-nettisivulle. Hän toivoi, että yhteisö voisi auttaa pariskuntaa.

– En ole koskaan tehnyt mitään tällaista, mutta ajattelin, että häntä voisi auttaa se, jos kaikki ostaisivat tusinan donitseja. En kuitenkaan olisi uskonut, että se leviäisi näin laajalle.

Caviola kirjoitti, että mikäli he pystyisivät ostamaan kahvilan päivän varaston tyhjäksi, mies voisi sulkea liikkeen aikaisemmin ja mennä vaimonsa luo.

NBC News -sivuston mukaan julkaisu saavutti sosiaalisessa mediassa suuren suosion. Tämä johtunee osittain siitä, että donitsikauppa on alueella eräänlainen kuuluisuus.

Viimeisen 28 vuoden aikana pariskunta ja heidän palkkaamansa leipuri ovat menneet kahdelta aamuyöllä leipomaan herkkuja asiakkaille. Kahvila aukaistaan puoli viideltä, viikon jokaisena päivänä. Tätä tapaa he ovat noudattaneet suurin piirtein siitä lähtien, kun avasivat liikkeen 1990-luvulla. Kymmenen vuotta ennen liikkeen perustamista he olivat tulleet Kambodzasta pakolaisina Yhdysvaltoihin.

Alla olevalla videolla aiheena on ranskalainen rakkaus. Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

7:56

Mieluummin aikaa kuin rahaa

Yksi sadoista auttajista oli Seal Beachilla 22 vuotta asunut Marc Loopesko. Mies lukeutuu myös kahvilan kanta-asiakkaisiin, sillä hän on käynyt siellä jo miltei 20 vuoden ajan.

– Donut City on aina ollut paikallinen, mukava paikka, jonne suuntaan, kun iskee hirveä donitsihimo, Mark kertoo.

Loopeskon mielestä paikalliset olisivat voineet perustaa netissä toimivan lahjoituskampanjan pariskunnan hyväksi, mutta tästä kunniasta donitsikahvilan pitäjä kieltäytyi kohteliaasti. Hän kertoi, että mieluummin viettäisi aikaa vaimonsa kanssa.

Caviola halusi suoda miehelle tämän ilon.

– Ihmiset voivat tehdä pieniä asioita naapuriensa hyväksi, hän kertoo.

– Donitseja tulivat ostamaan jopa sellaiset henkilöt, jotka eivät syö sokeria. He antoivat ne sitten eteenpäin tuntemattomille.

Tempaus onnistui

NBC News -sivusto kertoo, että John Chan aikoi sulkea kahvilan puoli yhdeksältä lauantaiaamuna. He olivat jo myyneet kaiken.

– Olen erittäin onnellinen. Kiitos kaikille, mies ylistää.

John kertoo myös, että hänen vaimonsa vointi paranee hyvää vauhtia. Hän toivoo, että vaimo palaisi pian myymälään.

– Hän voi paljon paremmin. Nyt hän voi puhua, ja hän opettelee syömään uudelleen.

Lähde: Nbcnews.com

Lue seuraavaksi:

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja