Äidin Alzheimer-diagnoosi merkitsi uutta elämää omaishoitajana. Hoidon ulkoistaminen omaiselle on merkinnyt uhrautumista, taloudellisia vaikeuksia ja loputonta arkea ilman lomaa.
Studio55.fi kysyi lukijoiltaan kokemuksia omaishoitajuudesta. Nimimerkki Kaupungin orja kuvaa koskettavasti, miten elämä muuttui äidin sairastumisen myötä.
Katso jutun lopussa myös video siitä, mitä mieltä Kuntaliitto on omaishoidon tuen siirtämisestä valtion maksettavaksi.
"Kaupunki ulkoisi hoidon halvalla minulle"
"Äitini sai Alzheimer-diagnoosin 2008. Hän asuu yhdessä veljensä kanssa, jolla on harhaisuushäiriö. Töistä tullessani kuulin aivan uskomattomia juttuja varkauksista pahoinpitelyyn. Yritin saada vanhuspalveluista apua ja toivoin, että joku kävisi heidän luonaan päivisin. Vastaus oli, että molempien kunto on sellainen, että kumpikin pärjää yksin. Mutta kun he eivät olleet yksin. Kyselin töissä mahdollisuutta vuorottelu-/virkavapaaseen ja lähdin hakemaan omaishoitajuutta. Kertaakaan ei sanottu, että he pärjäävät yksin, vaan oli aivan selvää, että minä voisin ryhtyä äitini omaishoitajaksi.
Kaupunki ulkoisti hoidon todella halvalla minulle. Tällä hetkellä 2-luokan omaishoitajuudesta Turussa saa palkkiota 722,16 euroa kuukaudessa, miinus verot ja kvtel. Siihen kuuluu myös lomaoikeus, kolme päivää kuussa. Mutta äitini käy kaupungin järjestämää dementiakerhoa, josta ei saa olla säännöllisesti pois, eikä sama henkilö voi saada kaupungin kaikkia etuja, joten en pääse lomailemaan.
Pian huomasin olevani myös enoni epävirallinen omaishoitaja. Kotikäynneillä ei koskaan kyselty, että mitenkäs tämä toinen talon asukas, kuka hänestä huolehtii. Hain siis myös enoni omaishoitajuutta. Selvisi, että Turun kaupungin sääntöjen mukaan yhdellä henkilöllä ei voi olla kahta 2-luokan hoidettavaa (eli jatkuvaa hoitoa ja valvontaa vaativaa). Aloin saada enoni hoidosta 1-palkkioluokkaa, joka teki tuloihini lisää n. 300 euroa/ kk, eli silloin käteen jäi yhteensä noin 800 e/kk. 1-luokassa ei ole lomaoikeutta. On siis luotu tilanne, jossa ei tunnusteta kotona hoidettavien todellista kuntoa. Tilastot näyttävät kauniimmalta.
"Enoni oikeudet voittavat minun lomaoikeuteni"
Enoni kunto kuitenkin huononi. Lääkitys ei onnistunut minun hoidossani. Usean kuukauden putki nukkumattomia öitä, ennenkuin sain hänet sairaalahoitoon, jossa hän oli kaksi kuukautta. Totesimme, etten pärjää enoni lääkinnässä ja hoitamisessa. Enollani käy nyt kotipalvelu kolme kertaa päivässä. He hoitavat lääkityksen, vaippojen vaihdon ja suihkutuksen. Minun virallinen omaishoitajuuteni loppui kotipalvelun ottamiseen, vaikka tullessaan meille alkaa kysely: missä ovat puhtaat vaatteet, vaipat, oletko syönyt. Missä niitä puhtaita vaatteita mahtaisi olla, jollen minä niitä olisi pessyt jne. Tähän liittyy tuntemukseni kaupungin orjana olemisesta.
Nukkumattomien öiden aikaan tunsin tarvetta jonkinlaiseen lomailuun. Enolleni olisi ollut mahdollisuus järjestää intervallijakso, mutta hän ilmoitti, että lomaile vaan, hän ei lähde mihinkään. Lopputulos oli, että ihmistä ei voi väkisin viedä pois kotoaan. Opin, että enoni oikeudet voittivat minun lomaoikeuteni. Omaishoidonohjaaja sanoi, että olen itse tehnyt valintani.
Suljetun osaston pitoa palkatta
Tällä hetkellä äitini on jo siinä vaiheessa, että karkailisi öisin ilman lukittuja ovia. Täällä siis palkattomalla virkavapaalla oleva toimistoalan ammattilainen pitää suljettua osastoa ja yrittää selvitä erilaisista eteen tulevista hoitoalan haasteista.
En todellakaan koe, että tämä elämänmuoto olisi ollut oma valintani. Koen ajautuneeni tilanteeseen, jossa syrjäytän itseni työelämästä, eläkkeeni tulee jäämään tosi pieneksi, lisäksi sosiaalinen elämäni on melko onnetonta. Omaishoitajien joukossa tunnen olevani erikoistapaus. Omaishoitajan oletetaan aina saavan jotain muuta tuloa palkkion lisäksi. Esimerkiksi Kela ja viimeksi RAY olivat laittaneet pakolliseksi kohdan, jossa tiedusteltiin, olinko eläkeläinen, työtön vai palkansaaja. Palkkio siis katsotaan sopivaksi, koska aina oletetaan, että hoitajalla on muuta tuloa. Minun tilanteeni on taloudellisesti vaikea myös siksi, että haluan pitää oman asuntoni, vaikken siellä voikaan asua. Yhtiövastikkeet, vakuutukset ja putkiremontit vievät ison osan palkkiostani. Aikuiselle ihmiselle on vaikeaa hyväksyä se, että on äitinsä elätettävänä.
Lomaoikeuden lisäksi ”mainostetaan” omaishoitajan vakuutusturvaa. Se kattaa kuitenkin vain hoitotilanteessa tapahtuvat vahingot. Kävin vakuutusyhtiössä tarkistamassa vakuutusturvaani. Kerroin olevani omaishoitaja 24/7 ja, että minut on vakuutettu hoitotilanteissa. Minulta kysyttiin olenko työsuhteessa kaupunkiin. Koska en ole, vakuutusyhtiö katsoo, että minulla on vapaa-aikaa 24/7 ja maksan korkeampaa vapaa-ajanvakuutusta kuin työssä käydessäni.
Kotona loppuun asti, mutta millä hinnalla?
Tämän hetkistä virallista keskustelua seuratessani, olen kauhuissani. Tämä ei lopu koskaan. Täällä minä olen vankina ja vanginvartijana hamaan ikuisuuteen. Olisin itsekin vielä pari vuotta sitten pitänyt hyvänä, että ihminen saa asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Mutta eihän tämä äidin koti ole enää hänen kotinsa: hän ei löydä vessaan, ei tiedä missä tavarat ovat. Ja ihmettelee, että kuka tuo on, kun velipoika kävelee ohi. Ajattelen useasti, että mistä löydän hoitomotivaation, kun äiti ei enää tunnista minua.
Nyt olen myös tutustunut kotipalvelun toimintaan. ”Palvelut tulevat vanhusten kotiin” tuntuu olevan päivän motto. Onko yhteiskunnalla todella varaa maksaa hoitajien kuntoilusta? Osa hoitajista nimittäin hoitaa työpäivänsä kävellen, heille jaetaan vähemmän paikkoja kuin autolla kulkeville hoitajille. Autoilijoille ei järjestetä huoltoajokylttiä, jolloin myös he kuntoilevat työajallaan. Mielenkiintoista on myös katsella ruokatunteja. Moniko päättäjä suostuisi syömään hoidettavan eteisessä sillä aikaa, kun hoidettava on ”täysistunnolla”? Hoitajat ovat pienipalkkaisia naisia, jotka tekevät tärkeää työtä. Työaika vaan menee kuntoillessa ja tilastoja tehdessä. Vanhus jää sivuosaan.
Mietin myös, mitkä vaihtoehtoni ovat, jos työnantajani ei enää anna minulle virkavapaata. Tilanne on edelleen sama, heitä ei voi jättää kahdestaan. Kaupunki luultavasti tässä vaiheessa tarjoaisi molemmille kotipalvelua.
Omaishoitajuuteni hyvinä puolina näen, että olen onnistunut pitämään äitini kerhokuntoisena ja ehkä hidastamaan taudin etenemistä. Olen pystynyt luomaan heille molemmille turvallisemmalta tuntuvan kodin.
Kaupungin orja
Mitä sanoo Kuntaliitto omaishoidosta?
Kuntaliiton Eevaliisa Virnes pitää hoitopalkkion siirtämistä valtion rahoitukseen mahdollisena. Katso haastattelu:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Studio55.fin aiheena on huomenna vanhusten kotihoito ja vieraana professori emerita Sirkka-Liisa Kivelä. Muista katsoa!