Oma tiimi jekutti Sexmanea pahemman kerran – totuus paljastui pian: "He sanoivat ensin, että…"
Sexmane on mukana UMK-finaalissa, joka käydään Tampereen Nokia Arenalla 10. helmikuuta.
Räppäri Sexmane kilpailee Uuden Musiikin Kilpailussa yhdessä kuun muun kuuden finalistin kanssa. Sexmanen kappale Mania julkaistiin finalisteista toisena ja se herätti paljon keskustelua – erityisen iloisia viisufanit olivat suomenkielisestä kappaleesta.
– Se on rehellistä tarinaa minun tunnekuohuistani ja kappale kantaa nimeä Mania. Tässä on ollut iso tuotanto ja paljon siistejä tuottajia mukana. Minä olen valmis, Sexmane kertoi UMK:n lehdistötilaisuudessa.
Sexmane muistelee MTV Uutisten haastattelussa, missä hän oli kuullessaan paikasta UMK-finaalissa.
– Olin silloin salilla kävelemässä juoksumatolla. Tiimini soitti ja he sanoivat ensin, että minä en pääse. Jossain kohtaa he paljastivat, että kyllä sinä pääset. Varmaan aika monen tiimi on tehnyt noin. Kyllä minulla tuli sellainen, jes, Sexmane muistelee.
Sexmanen show UMK-lavalla tulee olemaan energinen, niin kuin räppärin keikat aina ovat.
– Nyt on enemmän aikaa harjoitella, kun vedetään vain yksi kappale. Sen saa hiottua paljon paremmaksi, kun vertaa vaikka keikkoihin, jotka kestävät minulla tunnin tai puolitoista tuntia.
– Varmaan kaikki sanoo näin, mutta jotain uutta, Sexmane kertoo.
Yllä olevalla videolla Sexmane kertoo, onko paineita Käärijän viisumenestyksen jälkeen.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää