Olympia-ampujan Aleksi Lepän valmentajaisä Marko Leppä menehtyi sairauskohtaukseen ollessaan matkalla seuraamaan poikansa otteita. Isä Leppä oli poikansa tukena jo uran alkuhetkistä lähtien.
Suomen Ampumaurheiluliitto tiedotti sunnuntaina, että Marko Leppä menehtyi perjantaina sairauskohtaukseen ollessaan perheensä kanssa lentokoneessa matkalla seuraamaan poikansa Aleksi Lepän suorituksia Pariisin olympialaisissa.
LUE MYÖS: Suomen olympiaurheilijaa kohtasi suuri suru – valmentajaisä menehtyi matkalla kisapaikalle
Marko Leppä oli itsekin intohimoinen ammuntamies, joka teki laajalti töitä ammunnan parissa.
MTV Urheilu kävi toukokuussa haastattelemassa Aleksi ja Marko Leppää edessä siintäneisiin olympialaisiin liittyen. Vaikka isä Leppä on ollut aina poikansa tukena tämän tiellä kohti viiden renkaan kisoja, on polte lajiin lähtenyt lopulta Aleksista itsestään.
– Oma halu on kaikista tärkein. Silloin kun Aleksi täytti 15, hän ampui viimeiset kultahippukisat, jotka ovat tällaiset, ei SM-kisat, mutta sitä vastaavat lapsiurheilun kisat. Ne kun oli ammuttu, oli vaihtoehto siirtyä nuorten sarjoihin tai lopettaa. Siinä kohtaa sanoin, että sinulla on kolme vaihtoehtoa. Laitetaan kalusto myyntiin ja aikaa mopoille ja kavereille, tai sitten rupeat harrastamaan ammuntaa. Otetaan sinulle kaappiin (kivääri) ja käyt silloin kuin haluat. Tai sitten rupeat tekemään tosissasi. Jos sen valitset, silloin ei ole ainakaan mopoilulle aikaa, kun koulutkin pitää käydä, Marko Leppä kertoi toukokuussa MTV Urheilulle.
– Mielestäni on tärkeää, että sinä päätät, mikä se (ratkaisu) on. Poika sitä mietti toista viikkoa. Ehdin jo vaimolta kysyä, että onko hän sinulle puhunut mitään. Yhtenä päivänä istuttiin saunassa ja hän sanoi, että hän on miettinyt, jos hän rupeaisi tekemään tosissaan. Olisi hyvät mahdollisuudet, jos sinä olet siinä tukena. Sanoin kyllä. Jos tämän valitset, niin se on kova tie. Niinäkin aamuina, kun ei oikein oma into riitä, niin kyllä minä potkin sinut radalle. Siitä se lähtee. Koin sen niin, että Aleksi itse päätti, mitä hän alkaa tekemään. Tässä on nyt valinnan tien – toivottavasti ei päätös, mutta oikea suunta, Leppä jatkoi.


