Olli Rehn SuomiAreenassa: Eurokriisi vie vielä vuosia

Eurokriisissä ei olla selvillä vesillä vielä vuosiin, koska julkisen talouden kuntoon saattaminen vie vuosia, EU:n talouskomissaari Olli Rehn totesi tänään SuomiAreenalla Porissa. Vakausrahastoilla on vasta estetty, ettei potilas kuole leikkauspöydälle. Muu hoito jatkuu vielä.

- Euroopassa ei ole kyetty tekemään riittävän jämäköitä päätöksiä. Nyt jokaisen maan on päätöksillään turvattava kasvu, kilpailukyky ja työllisyys sekä saatava oma julkinen taloutensa tasapainoon, Rehn linjasi.

Esimerkiksi Rehn otti hyväksi esimerkiksi Espanjan viimeaikaiset säästöt, joiden uutisointi on jäänyt Suomessa vakuuskiistan alle.

Espanjasta hyviäkin uutisia

- Espanja julkisti muutama päivä sitten kahden vuoden ja 65 miljardin euron säästöohjelman, joka vastaa yli kuutta prosenttia kansantuotteesta. Tämä siis jo aikaisemmin päätettyjen säästöjen lisäksi.

Hyvinä uutisina Rehn pitää myös Latvian ja Irlannin talouksien saamista jaloilleen EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tuella.

Latvia on tehnyt ankaria säästöjä,ja nyt Latviaa pidetään Euroopan unionin nopeimmin kasvavana taloutena. Sen bruttokansantuote voi kasvaa jopa 3,5 prosenttia tänä vuonna. Ja kuka enää muistaa Irlannin kriisiä?

Suomelle euro Rehnin mukaan tuonut vain hyötyjä: alhaiset lainakorot ja hintojen vakauden.

- Suomen etu on saada euroalue kuntoon.

"Niinistö ennusti pahinta"

Rahanpainamisen Rehn torjuu.

- Tasavallan presidentti Sauli Niinistön lausunto oli mielestäni ennuste, mitä voi tapahtua, jos kaikki menee pieleen. Rahanpainaminen olisi yhteisvastuun laajentamista. Eurobondien ja Euroopan keskuspankin EKP:n rahanpainamisen ero on pieni, Rehn mietti ajateltavaa suomalaisille.

Myös STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää torjui setelien lisäpainamisen.

- Kasvua pitää saada työnteolla ja investoinneilla, se hyödyntää palkansaajia. Kyllä kaikkien Euroopan maiden on pidettävä pelisäännöistä kiinni. Hevoskuuri aiheuttaa palkansaajille sosiaalisia ongelmia, mutta mekin selvisimme 1990-luvun nollaratkaisuista, Mäenpää muistutti viitaten Espanjaan ja Kreikkaan.

Rehn ja Mäenpää osallistuivat Porissa Finanssialan keskusliiton järjestämään Paha päivä on nyt - Miten olemme varautuneet? -keskusteluun. Siinä puhuttiin muun muassa suomalaisten ikääntymisestä: vuonna 2040 yli 80-vuotiaita suomalaisia on jo yli 670 000. Finanssialan mukaan kunnallisista palveluista joudutaan tinkimään.

Ennen keskustelua komissaari oli ollut puhelinyhteydessä sekä Brysseliin että Frankfurtiin, koska muun muassa pankkivalvonnan tiukentaminen on jo työn alla.

- Toivon tosiaan, että euroryhmän puhelinkokous on huomenna ohi, kun Miles Smiles soittaa Kirjurinluodolla, Rehn nauratti valtaisaa yleisöä.

Kaikki halukkaat eivät mahtuneet sisään SuomiAreena-lavalle Antinkatu 2:een.

Lue myös:

    Uusimmat