Vanhanen: Sopimuksia ratifioitu ennenkin lukematta koko tekstiä

Entinen keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen ei pidä oleellisena eurokriisissä nyt eduskunnassa käytävää kiistaa Espanjan vakuussopimuksista. Vanhanen kehottaa kaikkia päättäjiä suuntaamaan katseensa nyt vakuuksien sijaan investointeihin.

Vanhanen sanoi SuomiAreenassa Porissa MTV3:n Uutisille, että hän on ollut kansanedustajana ja pääministerinä ratifioimassa useita kansainvälisiä sopimuksia lukematta koko sopimustekstiä. Vanhasen mukaan päätöksiä on tehty virkamiesten tekemän yhteenvedon tai hallituksen tiivistelmän pohjalta.

Vanhasen mukaan tänään eduskunnassa kansanedustajille esiteltävät yhteenvetopaperit Espanjan kanssa tehdystä vakuussopimuksesta ovat riittävät. Näin siitäkin huolimatta, että Vanhasen puolue keskusta on moittinut vajaita papereita sekä kiirettä. Vanhanen puolestaan korostaa, että nyt on todellinen kiire saada Espanjan kriisi ja Euroopan talous hoidettua.

Vanhasen mielestä vakuuksien sijaan nyt pitää keskittyä euroalueen vakauttamiseen sekä investointeihin.

– Muuten koko Eurooppa hyytyy.

Matti Vanhanen on nykyisin Perheyritysten liiton toimitusjohtaja. Hän osallistui Porissa Finanssialan keskusliiton järjestämään keskusteluun Paha päivä on nyt - Miten olemme varautuneet?.

Lue myös:

    Uusimmat