Uskomaton pituuskasvu loi pohjan suuruudelle – lapsen halunnut Madonna ja kohauttanut asuvalinta tekivät Dennis Rodmanista megatähden: "Mietin, meninkö liian v***n pitkälle"

Dennis Rodman menestyi ja kohautti NBA:ssa - tässä otteita ex-koripallotähden uralta ja elämästä 0:41
Dennis Rodman menestyi ja kohautti NBA:ssa – otteita ex-koripallotähden uralta ja elämästä

Viisi NBA-mestaruutta urallaan voittanut ja megatähdeksi kohonnut Dennis Rodman rikkoi rajoja ja oli hetkellisesti kuuluisampi kuin Michael Jordan.

Se oli jotain avunpyynnön ja itsemurhayrityksen väliltä.

Dennis Rodman löytyi pickup-autostaan Detroit Pistonsin kotiareenan The Palacen parkkipaikalta varhain aamulla helmikuussa 1993. NBA:n kaksinkertaisella mestarilla ja levypallokuninkaalla oli sylissään .22 kaliiperin pienoiskivääri.

Rodman oli ottanut toisen kenkänsä sekä sukkansa pois jalastaan ja vaikutti valmiilta tekemään jotakin lopullista.

– Käänsin radion päälle ja vain nukahdin.

Rodmanin kanssa pelanneen John Salleyn käsitys tilanteesta on karu.

– Uskon, että hän aikoi ampua itsensä siinä paikassa. Sanon sen, mitä kukaan muu ei halua sanoa.

Tapahtumavuonna 1993 Rodman vannoi myöhemmin hymy huulillaan, että hänen piipahduksensa epätavalliseen aikaan The Palacen nurkilla oli turhaan suurenneltu juttu.

C Morella esitettävässä Rodman: For Better or Worse -dokumentissa Rodman myöntää olleensa valmis ampumaan.

– En kuitenkaan halunnut tappaa itseäni, vaan ainoastaan sen puolen itsestäni, joka esti minua olemasta Dennis Rodman.

28 senttiä puolessatoista vuodessa

Dennis Rodmanista ei koskaan pitänyt tulla koripalloilijaa. Hän lopetti pelaamisen high schoolissa, koska oli niin pienikokoinen, ettei pärjännyt kunnolla mukana. Sitä paitsi koulunkäyntikään ei kiinnostanut Dallasissa asuvaa nuorukaista.

High schoolin jälkeen Rodmanin edellytykset nousta huippupelaajaksi muuttuivat kuitenkin lähes epäluonnollisella tavalla. 175-senttinen nuori venyi pituutta hätkähdyttävät 28 senttiä vain 1,5 vuodessa.

– Yhtenä päivänä olinkin 203 senttiä pitkä, Rodman muistelee.

– Mitä enemmän kasvoin, sitä enemmän aloin rakastua koripalloon.

Oklahoma Staten apuvalmentaja Lonn Reisman huomasi Rodmanin potentiaalin ja houkutteli 22-vuotiaan ongelmanuoren yliopistoon.

– Hän näytti hiomattomalta timantilta. Siitä ei ollut epäilystäkään, Reisman kertoo.

Erityisesti Rodmanin taito lukea levypalloja ja kahmia niitä itselleen lähestyi neroutta.

– Kukaan ei opettanut minua pelaamaan. Minulla ei ollut mitään taitoja. Voisin kertoa, että harjoittelin levypalloja joka päivä. En harjoitellut. Yritin vain ehtiä muita ennen palloon, Rodman sanoo.

Neljän yliopistovuoden jälkeen Detroit Pistons varasi 26-vuotiaan Rodmanin ensimmäisellä kierroksella NBA-parketeille.

"Olin Detroitin kuningas"

Pistonsin päävalmentajaan Chuck Dalyyn kuin sijaisisään kiinnittynyt Rodman nousi nopeasti tähdeksi NBA:ssa. Detroitissa juhlittiin Rodmanin keräämien levypallojen ja aggressiivisen puolustuspelaamisen siivittämänä seurahistorian ensimmäistä mestaruutta 1989.

– Se on elämäni kohokohta. Rakastan sitä, että saan tehdä ihmisiä onnelliseksi. Olin Detroitin kuningas.

Toinen mestaruus seurasi Pistonsia heti keväällä 1990, ja Rodman valittiin koko NBA:n parhaaksi puolustavaksi pelaajaksi.

– Luulin, että sitä jatkuisi ikuisesti, Rodman muistelee.

Pistons-pelikaveri Isiah Thomasin mukaan joukkueen vääjäämätön hajoaminen ja Dalyn lähtö kesällä 1992 jättivät Rodmanin elämään pelottavan tyhjiön. Hän oli menettänyt jälleen perheensä.

– Hän ei ymmärtänyt, että tämä on bisnestä, Thomas kuvailee.

Madonna halusi lapsen

Käännekohta Rodmanin uralla saattoi olla synkkä hetki The Palacen parkkipaikalla tai sitten se oli siirto San Antonio Spursiin ja Wesley Snipesin tähdittämän elokuvan Demolition Manin katsominen.

Kun Rodman esiteltiin yleisölle San Antoniossa, hän saapui areenaan lippahattu päässään. Sen alta paljastui pian valkoiseksi värjätty irokeesi, jollainen Snipesilla oli ollut scifi-elokuvassa.

Tuon jälkeen paluuta ei enää ollut.

Rodman alkoi koristautua lävistyksillä, tatuoinneilla ja jatkuvasti väriä vaihtavilla kampauksillaan. Hän kertoi lehdistölle viettävänsä aikaa homoyhteisössä ja alkoi pukeutua naisten vaatteissa.

Myös poptähti Madonna kiinnostui urheilun konservatiiviisista piireistä erottuvasta Rodmanista ja alkoi viihtyä tämän seurassa.

– Hän jätti minut, koska en suostunut tekemään lasta hänen kanssaan. En halunnut vakiintua ja elää vain hänen varjossaan, Rodman kertoo.

Deittailu Madonnan kanssa nosti Rodmanin maailman suurimpien kuuluisuuksien joukkoon.

– Dennis sai nähdä omakohtaisesti, miten tullaan supertähdeksi, Salley sanoo.

"Olin kuuluisampi kuin Michael Jordan"

Rodmanin tähteys – ja elämä – sai vielä uuden kierteen Chicago Bullsissa, jossa hän pääsi osaksi ennätyksellisen kovaa ryhmää.

Phil Jacksonin valmentama ja Michael Jordanin tähdittämä Bulls voitti kolme mestaruutta putkeen vuosina 1996–1998. Rodman muodosti Scottie Pippenin ja Jordanin kanssa vertaansa vailla olleen kolmikon.

Rodmanilla meni lujaa myös urheiluareenojen ulkopuolella. Kun hän esiintyi kirjansa julkistustilaisuudessa morsiusmekko yllään keskellä New Yorkia, huomio oli taattu. Paikalle saapui tuhansittain uteliaita.

– Mietin, meninkö liian v***n pitkälle. Luulin, että sinne tulisi muutamia satoja ihmisiä.

– Minusta tuli rocktähti. Olin kuuluisampi kuin Michael Jordan kolme vuotta putkeen, Rodman arvioi.

Myös alkoholi oli saapunut osaksi Rodmanin päivittäistä rutiinia. Hän käytti sitä estoitta myös harjoituksia ja pelejä edeltäneinä iltoina.

– Valvoin viiteen tai kuuteen aamulla ja menin normaalisti harjoituksiin.

Jordan kertoo dokumentissa, ettei uskonut Rodmanin koskaan elävän yli 40-vuotiaaksi.

– Hän poltti kynttilää molemmista päistä.

– Hän saattoi juhlia koko yön, tulla harjoituksiin seuraavana aamuna ja juosta kuin gaselli, Jordan hämmästelee.

"En osaa rakastaa lapsiani"

Rodman: For Better or Worse kertoo megatähteyteen kohonneen koripalloilijan ihmeellisen elämän kohokohtia mutta myös synkkiä hetkiä säästelemättä.

Osio omistetaan myös sille, miten Rodman viritteli Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välille rauhaa keskellä pitkää ryyppyputkeaan. Diktaattori Kim Jong-un sattuu olemaan suuri Rodman-fani.

Henkisesti levoton Rodman toistaa perhe-elämässään traagisella tavalla edellisen sukupolven virheen: supertähti on antanut lastensa kasvaa ilman isäänsä.

– En osaa rakastaa lapsiani. Osaan vain pitää heistä. Minun pitäisi kuitenkin tietää paremmin. Olen ollut tässä maailmassa yli 50 vuotta. Minun pitäisi olla parempi isä, Rodman tuskailee.

58-vuotias Rodman katsoo kameraan kyyneleitään pyyhkien. Hän on surullinen.

– Hauskaa. Olen kuitenkin maailman yksi tunnetuimmista henkilöistä, Rodman yrittää keventää.

Neuvottomuus elämän edessä saa Rodmanin hakemaan oikeita sanoja. Niitä ei löydy. Ehkä sellaisia ei olekaan.

30 for 30 -tuotannon laatudokumentti Rodman: For Better or Worse katsottavissa C Moren kanavilla ja C Moren suoratoistopalvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat