Laaja tutkimus vahvistaa käsitystä, jonka mukaan tunnetut tekijät – kuten korkea ikä, naissukupuoli, ylipaino sekä raskaus – lisäävät riskiä suonikohjujen syntymiseen. Koneoppimisen avulla toteutetussa tutkimuksessa löydettiin myös aivan uusia suonikohjujen syntymiseen liittyviä riskitekijöitä. Tutkimuksesta uutisoi muun muassa CNN.
VIDEO: Suomi lihoo, mutta saako siitä puhua?
Maailman suurimmaksi geneettiseksi tutkimukseksi tituleeratussa yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston tutkimuksessa havaittiin ihmisen pituuden kasvattavan merkittävästi riskiä suonikohjujen kehittymiseen.
Yli 400 000 henkilön geenejä koneoppimisen avulla tutkittuaan tutkijat päättelivät, että mitä pidempi ihminen on, sitä todennäköisemmin hän saa suonikohjuja.
Tutkimus julkaistiin Circulation-lehdessä.
Suonikohjuilla tarkoitetaan alaraajojen laskimoiden vajaatoiminta, jonka seurauksena laskimoiden seinämissä tapahtuu rakenteellisia muutoksia ja laskimoiden läpät rappeutumat. Tämän seurauksena laskimoiden paine nousee henkilön ollessa pystyasennossa ja nestettä tihkuu verisuonten ulkopuolelle aiheuttaen jalkoihin turvotusta. Turvotukseen liittyy usein kipua, kiristävää tunnetta ja ihon kutinaa.
Pitkään jatkunut laskimoiden vajaatoiminta voi pahentaa ihon kutinaa sekä aiheuttaa ihon vähittäistä tummumista. Laajentuneet pinnalliset laskimot näkyvät sääressä tai reidessä laajentuneina ”röllyköinä”.
