Oletko oikea- vai vasenkätinen? Tämä tieto kertoo sinusta enemmän kuin uskotkaan

Jos olet vasenkätinen, tienaat todennäköisesti oikeakätisiä vähemmän, mutta pärjäät paremmin urheilussa. Kätisyys voi vaikuttaa elämääsi huomaamatta! 

Maailman väestöstä noin 10 prosenttia on vasenkätisiä, joten meidän voidaankin sanoa elävän oikeakätisten maailmassa. Vasenkätisyys voi aiheuttaa pientä harmia arkisissa asioissa, mutta sillä on vaikutusta myös fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen.

Vasenkätisyydestä ja sen vaikutuksesta terveyteen liikkuu paljon myyttejä, mutta myös oikeita tutkimuksia. Lue miten kätisyys vaikuttaa elämääsi! 

Syitä eri kätisyyksiin ei tunneta

Kätisyys määräytyy jo hyvin varhaisessa vaiheessa sikiön kehitystä. Tutkijat eivät ole aivan varmoja siitä, miksi jotkut ihmiset ovat vasenkätisiä, sillä vasenkätisyys ei yleensä kulje suvussa. He tietävät kuitenkin sen, että geenit ovat siitä vastuussa noin 25 prosenttisesti.

Myös identtisillä kaksosilla on havaittu sekä oikea- että vasenkätisyyttä samoista geeneistä huolimatta. On olemassa paljon teorioita siitä, kummalla kädellä kirjoitat, mutta useimmat asiantuntijat uskovan sen olevan täysin sattumaa.

Vasenkätiset ajattelevat eri tavalla

Yhteiskunnassamme vallitsee käsitys siitä, että vasemmalla puolella on jotain väärää, ja oikean käden puolella hyvää. Oikea ja väärä demonstroidaankin usein käsien avulla. Mutta jos olet vasenkätinen, et ehkä ajattele samalla tavalla. Tutkimuksien mukaan vasenkätisyys voi vaikuttaa esimerkiksi äänestystilanteissa.

Kätisyys vaikuttaa koulumenestykseen

Australialaisessa tutkimuksessa on todettu, että vasenkätiset lapset suoriutuivat oikeakätisiä huonommin muun muassa lukemisessa ja kirjoittamisessa. Vaikeinta on kuitenkin lapsilla, jotka ovat niin kutsuttuja molempikätisiä.

Molempia käsiä yhtä paljon käyttävät lapset joutuvat herkästi oppimisvaikeuksiin, sillä heillä voi olla vaikeuksia päättää, kummalla kädellä he kirjoittavat. Sekä vasen- että molempikätiset käyttävät aivolohkojaan eri tavalla kuin oikeakätiset, mikä voi ilmetä juuri huonompana koulumenestyksenä.

Vasenkätiset pärjäävät urheilussa

On olemassa yksi asia, missä vasenkätisyys on ehdottomasti valttia. Vasenkätiset nimittäin pärjäävät tutkitusti paremmin yksilölajeissa, kuten tenniksessä ja nyrkkeilyssä.

Vasenkätisten pelityyli voi erota huomattavasti oikeakätisten tyylistä, mikä antaa vasenkätisille etulyöntiaseman. Vasenkätisyys onkin siis valttia tilanteissa, joissa vastustaja on huonosti valmistautunut.

Palkkatuloissakin on eroja

Harvardin yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että vasenkätisten palkat ovat keskimääräisesti oikeakätisiä pienempiä. Tutkimuksessa todettiin myös, että vasenkätiset työskentelevät todennäköisesti käytännön ammateissa.

Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että esimerkiksi Yhdysvaltojen viisi viimeaikaista presidenttiä on ollut vasenkätisiä. Vasenkätisten menestysmahdollisuuksia ei siis kannata vähätellä.

Kätisyys vaikuttaa myös terveyteen

Sinulla on suurempi riski sairastua eri sairauksiin – riippuen kätisyydestäsi. Vasenkätisyys on liitetty alhaisempaan riskiin sairastua niveltulehduksiin, mutta he saattavat kuitenkin kärsiä oikeakätisiä enemmän nukahtamisvaikeuksista ja mielenterveysongelmista.

Loppujen lopuksi kätisyydellä ei merkitystä

Kaikista mielenkiintoisista faktoista huolimatta on todettava, että kätisyydellä ei ole loppujen lopuksi suurtakaan merkitystä. Erot oikea- ja vasenkätisten välillä ovat melko vähäisiä, eikä niillä todennäköisesti ole minkäänlaista käytännön merkitystä.

Lähde: Health

Lue myös:

    Uusimmat