Raha-asiat ovat yksi yleisimmistä eron syistä. Erään tutkimuksen mukaan raha voi olla myös tekijä, joka saa pariskunnat pysymään yhdessä elämänsä loppuun saakka.
Tutkimuksen mukaan säästeliäät ihmiset ovat puoleensavetävämpiä kuin rahaa mieluusti kuluttavat henkilöt. Tutkimuksen tehneen finanssialan yritys TD Ameritraden toimitusjohtaja Lule Demmissien mukaan säästeliäät ihmiset ovat varautuneet hyvin taloudellisten ongelmien varalta, ja juuri tämä asia tekee heistä potentiaalisia puolisoehdokkaita.
Pariskunnan molempien osapuolien ei kuitenkaan tarvitse olla säästeliäitä. Riittää, että toinen pitää huolta raha-asioista.
Naiset suunnitelevat, miehet elävät hetkessä
Hyvinvoinnin ja talouden asiantuntija Kathryn Bosslerin mukaan voi olla jopa hyväksi, jos pariskuntien rahan käyttö eroaa toisistaan. Samaan aikaan kun säästäväinen osapuoli pitää huolta perheen taloudesta, kuluttaja pitää huolta elämänlaadusta.
Jos pariskunnan molemmat osapuolet kuluttavat mieluusti rahaa, perheen talous voi tällaisessa tilanteessa lähteä helposti hallinnasta. Jos molemmat osapuolet ovat puolestaan erittäin säästäväisiä, elämänlaatu voi kärsiä ja tuoda mukanaan omat ongelmansa.

