"Olen yrittänyt olla itse rohkea ja tutustua ihmisiin" – mitä kuuluu Yksinäisyyden yllättämät -dokumentin päähenkilöille?

EMMA

Emma oli dokumentin kuvaushetkellä 11-vuotias. Hän kertoi olleensa yksinäinen jo päiväkodissa, missä häntä kiusattiin paljon. Aran tytön kiusaaminen jatkui myös ala-asteella. Emma koki olonsa usein ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi, vaikka hänen perheensä yritti auttaa tyttöä monin tavoin. Muutto ja vaihto uuteen kouluun helpottivat hieman Emman tilannetta, vaikka koulun jälkeen Emma oli edelleen lähes aina yksin.

Viime kesänä Emman perheeseen hankittiin pieni koira, josta Emma on saanut hyvää seuraa. 

– Koiran ottaminen oli kyllä hyvä juttu. Mä olen sen kautta tutustunut uusiin ihmisiin, kun moni aina haluaa jutella koirista, Emma kertoo tyytyväisenä.

Syksyllä Emma siirtyi yläasteelle uuteen kouluun. Siellä hän on saanut muutamia kavereita, joita tapaa myös koulun jälkeen. Emma tuntee nyt kuuluvansa joukkoon.  

– Mä olen nykyisin aika onnellinen. Mä olen yrittänyt olla itse rohkea ja tutustua ihmisiin. Kyllä suurin osa ihmisistä on kivoja, Emma kertoo tämän hetken ajatuksistaan. 

JENNI

25-vuotias yksinhuoltaja Jenni kertoi dokumentissa tulleensa yksinäiseksi toisen lapsensa syntymän jälkeen. Vakavasti sairaan Kasper-pojan hoito vei häneltä kaiken ajan ja energian. Jennin pojalla on muun muassa vikaa sydämessä, munuaisissa, virtsateissä, selkärangassa, selkäytimessä ja aivoissa. Lisäksi pojalla on epilepsia, hän on sokea ja hyvin infektioherkkä. Myös Jennin tyttärellä on omat haasteensa.

Dokumentissa Jenni kertoi, kuinka hänen arkensa täyttyi sairaala- ja lääkärikäynneistä, erilaisista tutkimuksista, kaavakkeiden täyttämisestä ja lasten vaativasta hoidosta. Aikaa ja voimia ystävien tapaamiseen Jennillä ei juuri ollut, vaikka lähipiiri antoi Jennille arvokasta apua arjesta selviämiseen.

– Paha olo ja yksinäisyys korostuvat varsinkin iltaisin, kun lapset menevät nukkumaan. Kun siinä ei ole ketään jakamassa vastuusta eikä ketään kenen kanssa voi puhua, Jenni kuvaili tilannettaan puolitoista vuotta sitten.  

Dokumentin jälkeen Jenni on saanut lapsilleen entistä paremmin yhteiskunnan tukitoimia. Kasperin hoito on kuitenkin muuttunut entistäkin haastavammaksi, sillä lapsella on diagnosoitu uusia sairauksia. Lisäksi pojan sokeus ja häiriintynyt univalverytmi vaikeuttavat sairauksien hoitoa. 

– Kasper on kuitenkin kehittynyt odotettua paremmin ja hänellä on jo paljon sanoja. Kasper osaa ryömiä ja hän on kova poika tutkimaan ympäristöä, Jenni kertoo nyt 3-vuotiaasta pojastaan. 

Vaikka Jennillä on läheisiä ja ystäviä, äärimmäisen sitova elämäntilanne saa hänet tuntemaan itsensä edelleen usein yksinäiseksi. 

– Aina välillä tulee hetkiä, jolloin haluaisin vain itkeä ja purkaa väsymystäni jollekin, mutta minulla ei välttämättä ole voimia soittaa kenellekään. On pelkoa terveydestä, omasta jaksamisesta sekä tulevaisuudesta. Tuntuu, että vain harva ymmärtää, minkälaisessa tilanteessa olen, Jenni kertoo. 

Pientä piristystä Jennin arkeen ja yksinäisyyteen toi marraskuun lopun lyhyt reissu Leville ilman lapsia. Kyse ei ollut kuitenkaan mistään huvimatkasta vaan diabeetikkojen tapaamisesta. Jenni oli hakemassa vertaistukea omalle sairaudelleen. Matkalla Jenniä kuitenkin stressasi se, että hän joutui etsimään Leviltä käsin perheelleen tilapäiskotia. Jenni sai lomallaan tiedon, että oman kodin vesivahinkoremontti pitkittyy eikä perhe voi asua siellä hetkeen.

TIMO

Eläkkeellä oleva muurari Timo kertoi dokumentissa tulleensa yksinäiseksi vähitelleen. Muurarin työ oli vienyt miestä paikkakunnalta toiselle, mikä oli vaikeuttanut pysyvien ystävyyssuhteiden muodostumista. Myös avioero ja muutto eläkkeellä uuteen kaupunkiin ovat lisänneet yksinäisyyttä.

Timo kertoi dokumentissa, miten hän on yrittänyt hakeutua ihmisten ilmoille ja löytää juttuseuraa. Päiviin mahtui silti liikaa pitkiä, yksinäisiä tunteja.

Timo esiintyminen dokumentissa huomattiin hänen kotikaupungissaan Tampereella ja se poiki Timolle muutamia uusia tuttavuuksia ja kahvitteluhetkiä. Lisäksi Timo on saanut miellyttäviä yhteydenottoja vanhoilta koulukavereilta ja entiseltä perhetutulta. Sosiaalisen elämän vilkastumista ovat kuitenkin rajoittaneet hetkeksi tekonivelleikkaukset, joita entisen muurarin kovia kokeneet polvet vaativat. 

– Olen oppinut käsittelemään yksinäisyyttä aiempaa paremmin, mutta kyllähän tämä on edelleen välillä aika haikeaa. Vaikka yhteydenottoja on tullut, kyllä minun pitää silti taistella yksinäisyyttä vastaan potkimalla itseäni liikkeelle, Timo kertoo.

– Mutta kyllä tässä taitaa olla vähän romantiikkaakin ilmassa, Timo paljastaa myhäillen.

KATJA

Nelikymppinen sinkku Katja kertoi dokumentissa kaipaavansa omaa perhettä ja lenkkiseuraa. Katjalla on aina ollut ystäviä, mutta muiden mennessä naimisiin ja saadessa lapsia, hän koki itsensä usein ulkopuoliseksi. Yksinäisyyden tunnetta lisäsi myös Katjan työ, jota hän teki enimmäkseen yksin tai äitinsä kanssa. 

Katja kertoi ymmärtävänsä ystäviensä ruuhkavuodet, mutta epäili, että he eivät välttämättä huomanneet hänen yksinäisyyttään. 

– Pääasiassa yritän täyttää kaiken valveillaoloajan jollakin mielekkäällä tekemisellä kuten liikunnalla niin ei tarvitse niin paljon ajatella sitä, että on yksin, Katja kertoi dokumentissa. 

Seuraa Katja sai myös kahdesta koirastaan. 

Dokumentin jälkeen Katja on vaihtanut työpaikkaa ja hänellä on nyt aiempaa enemmän työkavereita. Myös se, että ilta- ja viikonlopputyöt ovat vaihtuneet normaaliin työaikaan, helpottaa ihmisten tapaamista. Iso muutos Katjan elämässä on lisäksi se, että hänellä on nykyisin miesystävä.

– Minulla yksinäisyyden aiheuttama ahdistus alkoi helpottaa, kun tajusin, että oma olo ei ole kenenkään muun kuin minun vastuullani. Täytyy itse löytää ne asiat, jotka antavat hyvän olon, vaikka olisi yksinäinen. Minä lähdin hakemaan sitä liikunnasta. Tietysti olen onnellinen, kun elämässäni on nyt myös tärkeitä uusia ihmisiä, Katja kertoo tyytyväisenä.  

JONNE AARON

Muusikko Jonne Aaron kertoi dokumentissa ymmärtävänsä hyvin, mitä yksinäisyys on, vaikka hänelle itselleen se on ollut tilannekohtaista - tiettyihin hetkiin tai ajanjaksoihin liittyvää.

Jonne kertoi kokeensa yksinäisyyttä muun muassa joutuessaan teini-ikäisenä perhetukikeskukseen yhdessä pikkuveljensä kanssa. Myöhemmin yksinäisiä hetkiä on aiheuttanut muun muassa päätyminen muusikon uralle.

– Mulla on kyllä paljon kavereita, mutta esimerkiksi silloin, kun on kiertueet ja promotilaisuudet ovat kuumimmillaan, tuntuu, että on sen kaiken hullunmyllyn keskellä tosi yksin. Kyllä ihmisten joukossakin voi olla yksinäinen, Jonne pohti dokumentissa.

Hetkittäistä yksinäisyttään Jonne on purkanut musiikkiinsa. Toisaalta musiikin tekeminen myös vaatii vapaaehtoista yksinoloa, mistä Jonne puolestaan nauttii. 

Tällä hetkellä Jonne Aaron kertoo olevansa erittäin onnellinen. Hän jää kohta keikkatauolle ja keskittyy keväällä ilmestyvän uuden levyn tekemiseen. 

– Asun yksin, mutta mulla on hyviä ihmisiä ympärillä. Mä olen myös hiljalleen oppinut hyväksymään tähän ammattiin liittyvän yksinäisyyden eikä se tunnu enää yhtä pahalta kuin aiemmin. Viime aikoina mä olen alkanut huolestua vanhusten yksinäisyydestä. Sille täytyy tehdä jotain, Jonne puuskahtaa.