Oireet voivat hämätä: Lääkäri epäili seksitautia – Ann olikin sairastunut syöpään

Gynekologiset syövät: ulkosynnytinsyöpä 1:07
Videolla gynekologi kertoo, mistä ulkosynnyttimien syövissä on kyse.

Syöpä voi iskeä myös ulkosynnyttimiin, jolloin se aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin monet vaarattomammat taudit. Amerikkalainen potilas kertoi Todaylle oman tarinansa.

Yhdysvaltalainen Ann Heslin, 44, hakeutui vuosi sitten ihotautilääkärin vastaanotolle kahden häpyhuuliinsa ilmestyneen kutisevan haavauman vuoksi. Aluksi nainen epäili syylliseksi hiljattain tehtyä vahausta, mutta kun iho ei parantunut, alkoi hän pelätä henkensä puolesta.

Oire muistutti ihosyövästä, johon Annin isä oli kuollut kymmenen vuotta aiemmin.

– Vaati paljon rohkeutta pyytää lääkäriä tutkimaan intiimin alueen. Olin kuitenkin niin kovissa kivuissa, että tarvitsin apua. Sydämessäni tiesin sairastuneeni syöpään, nainen sanoo Todaylle.

Lääkäri ei pitänyt potilaan pelkoa aiheellisena vaan epäili haavaumien syyksi seksitautia. Sellaista ei testeissä löytynyt, mutta eräs toinen bakteeri kyllä. Annille määrättiin hoidoksi antibioottikuuri ja lääkevoidetta.

Hoidoista ei ollut apua. Kivut yltyivät niin koviksi, että ne tuottivat vaikeuksia kävellä. Lopulta koepalatutkimus paljasti, että Ann oli sairastunut syöpään. Kyseessä oli samainen ihosyöpä, joka oli vienyt hänen isänsä. Toisin kuin isällään Annilla syöpä ilmeni kasvojen sijaan vulvassa.

Vulvan syövän oireet voivat hämätä

Ulkosynnyttimien eli vulvan syöpä on harvinainen tauti. Suomessa uusia tapauksia todetaan vuosittain noin sata, joista valtaosa yli 65-vuotiailla, kertoo Terveyskirjasto. Vulvan alueella voi esiintyä myös ihosyöpää.

Syöpä voi sijaita häpyhuulissa, klitoriksessa tai välilihan alueella. Yleisin ulkosynnytinsyövän oire on pitkittynyt kutina. Myös kirvelyä, virtaamisvaikeuksia, valkovuotoa, veristä vuotoa ja haavaumia voi esiintyä.

Alapään pitkittynyt kutina tai sitkeä ihottuma ovat syitä käydä lääkärin vastaanotolla. Diagnosoinnista haastavan tekee se, että alapään oireet voivat liittyä moneen muuhunkin vaivaan.

Esimerkiksi haavauma tai syylämäinen ihomuutos muistuttaa kondyloomaa tai ärhkäkkää hiivasieni-infektiota. Ei ole poikkeuksellista, että syöpää on aluksi hoidettu turhaan hiivalääkityksellä tai että oireet kuitataan ihon kuivumisella, kertoo yliopistosairaanhoitopiirien ylläpitämä Terveyskylä-palvelu.

Opettele tuntemaan alapääsi

Ann Heslin sai hoitojen jälkeen terveen paperit. Jos upotus ei näy, voit avata sen tästä.

Amerikkalainen Ann sai oikean diagnoosin pari kuukautta haavaumien havaitsemisen jälkeen. Syöpä ja läheinen imusolmuke poistettiin leikkauksessa, jonka jälkeen hän sai vielä solunsalpaajia ja sädehoitoa.

Lokakuussa 2021 Annin todettiin olevan vapaa syövästä, mutta hoitojen jälkeinen kuntoutus jatkuu yhä. Lisäksi nainen sai tietää sairastavansa valkojäkälää: ulkosynnytinalueella ilmenevää, kutinaa ja kipua aiheuttavaa ihosairautta, joka lisää vulvasyövän riskiä. Ann käyttää taudin hoitoon kortisonivoidetta, jonka on huomattu vähentävän myös syövän kehittymisen vaaraa.

Intiimialueen vaivoista puhuminen voi hävettää, vaikka ei pitäisi. Annia hoitanut syöpälääkäri Katrina Wade kannustaa naisia hakeutumaan lääkärin pakeille, jos he huomaavat intiimialueillaan pitkään jatkuvia tavallisesta poikkeavia oireita.

Oman alapäänsä anatomia on syytä tuntea – aivan kuten rintansa ja ihonsakin – jotta syövän ensimerkit pystyy havaitsemaan riittävän ajoissa.

Alla olevalla videolla kerrotaan, miten syöpäoireen tunnistaa.

Syövän oireet – millaisesta oireesta tulee huolestua? 2:17
Katso video: Moni syöpä on alkuvaiheessaan oireeton tai vähäoireinen. Milloin pitää huolestua?

Lue myös:

    Uusimmat