Ammattiliittojen kanneoikeus nousi keskeiseksi vaatimukseksi kyselytunnilla.
Oikeusministeri Leena Meri (ps.) joutui eduskunnan kyselytunnilla opposition vaatimusten kohteeksi, kun ykköspuheenaiheeksi nousi ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö työmarkkinoilla.
Muun muassa pääoppositiopuolue SDP:n kansanedustaja Juha Viitala kysyi Mereltä, onko tämä valmis tekemään esityksen ammattiliittojen kanneoikeudesta. Kanneoikeudella tarkoitetaan sitä, että liitto voi nostaa oikeudessa kanteen työntekijän puolesta.
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo perusteli vaatimusta kanneoikeudesta sillä, että se toisi turvaa heikossa asemassa oleville työntekijöille, koska nykyisin työpaikan menettämisen pelko nostaa kynnystä puuttua kaltoinkohteluun.
Lue myös: Ukrainalaisia on työskennellyt Turun telakalla yhtiöissä, joihin he eivät koskaan hakeneet töihin – jäljet johtavat Viron "kuoriyhtiökuninkaaseen"
Meri painotti vastauksissaan hallituksen linjan olevan, että ketään ihmisiä ei saa käyttää hyväksi työsuhteissa. Hän sanoi suhtautuvansa asiaan henkilökohtaisesti myönteisesti, mutta ei luvannut esitystä asiasta.
– Minä en ole ainoa ihminen tässä hallituksessa. Katsotaan, onko meillä tähän aikaa. Tarvitsen tähän myös työ- ja elinkeinoministeriön panosta, Meri sanoi.
Työministeri Matias Marttinen (kok.) ei ollut paikalla kyselytunnilla, koska hän oli vierailulla Uudessakaupungissa Valmet Automotiven tehtailla. Yhtiö on ilmoittanut aloittavansa suuret muutosneuvottelut, joiden piirissä on toistatuhatta ihmistä.
"Ihan hyvää politiikkaa"
Meren mukaan hallitus on tehnyt paljon toimenpiteitä hyväksikäytön kitkemiseksi. Hän mainitsi muun muassa rikosuhrimaksujen korotukset sekä ihmiskaupan vastaisen ohjelman.
Ministeri sanoi hallituksen haluavan puuttua myös ongelmien juurisyihin.
– Eli työperäinen maahanmuutto ja sen edellytykset, ne pitää olla reilusti kunnossa.
Meri arvioi hallituksen tekevän "ihan hyvää politiikkaa" vaikeassa taloustilanteessa.
– Olen erittäin tyytyväinen siihen, että tämä hallitus tekee valtavasti töitä sen eteen, että ketään ihmisiä ei orjuuteta, ei pidetä orjuuden kaltaisissa työoloissa tai makseta törkeää alipalkkaa.
Oppositiota Meren vastaukset eivät tyydyttäneet.
– Te kyllä puhutte ja keskustelette, mutta ette selvästikään halua viedä eteenpäin tätä erittäin tärkeää kanneoikeusasiaa, Viitala sanoi.
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen ihmetteli, onko hallituksen ratkaisu työntekijöiden hyväksikäyttöön se, etteivät hyväksikäytetyt työntekijät olisi saaneet tulla maahan.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) vastasi, että hallitus suhtautuu tällaisiin rikoksiin ja työvoiman hyväksikäyttöön tismalleen samalla tavalla, olipa kyse mistä tahansa tulleesta henkilöstä.