Oikeuskansleri väitetystä 210 miljoonan euron sote-salailusta: "Tämä asia vaatii tutkimista"

Näin Sipilän hallituksen kohtalokas päivä eteni 1:34
Sote-uudistus kaatui lopulta Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaatumiseen. Katso videolta, kuinka hallituksen kaatuminen eteni!

Helsingin Sanomat uutisoi aamulla valtiovarainministeriön pimittäneen eduskunnalta sote- ja maakuntauudistukseen liittyviä tietoja.

Ministeriön virkamiehet ovat HS:n mukaan pohtineet, huomaako eduskunta lakiesitykseen jääneitä aukkoja, joissa on kyse 210 miljoonasta euron rahoituksen puutteesta.

Yksi sähköpostin vastaanottajista, keskeisessä roolissa sote-uudistuksen valmistelussa ollut ministeriön hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg on kiistänyt jyrkästi väitteet siitä, että eduskunnalta olisi pimitetty tietoja.

Oikeuskansleri on saanut tapauksesta yksityishenkilöiden tekemiä kanteluja. Kantelut viittaavat juuri HS:n jutun paljastuksiin.

– Artikkelissa julkaistujen tietojen perusteella tämä asia vaatii tutkimista. Asia on täällä vireillä, oikeuskansleri Tuomas Pöysti kertoo.

Pöysti arvioi, että kanteluita on tehty myös oikeusasiamiehelle, joten aluksi viranomaisten on selvitettävä, mikä taho tapauksen tutkii.

Jätettiinkö tietoja antamatta tarkoitushakuisesti?

Käytännössä tapauksessa on kyse siitä, ovatko virkamiehet pyrkineet edistämään poliittista uudistusta vahingollista tietoa pimittämällä.

– Toistaiseksi kanteluissa on nostettu esille kysymys siitä, että eduskunnalle ei olisi annettu kaikkia tietoja, jotka ministeriössä olisivat olleet tiedossa, ja että tässä olisi ollut tarkoitushakuisuutta, Pöysti sanoo.

Pöysti muistuttaa lainsäädännöstä, jonka perusteella valtioneuvoston virkamiesten pitää huolehtia siitä, että eduskunta saa oikeat tiedot.

– Nythän artikkelissa on esitetty sellaista tietoa, että näin ei olisi tapahtunut, Pöysti toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat