Oikeuskansleri hyväksyisi tietyin ehdoin kansalaisten tartuntojen jäljittämisen mobiilisovelluksella – "Olisi parempi kuin laajat yleisrajoitukset"

Vappu osoitti, että Suomi on tottelemisen huippumaa – tämä taito on koronakriisissä jopa elintärkeä 5:02
Video: Vappu osoitti, että Suomi on tottelemisen huippumaa – tämä taito on koronakriisissä jopa elintärkeä

Korona-altistuksesta kertova mobiilisovellus olisi tiukoin ehdoin toteutettuna parempi vaihtoehto kuin laajat yleisrajoitukset, arvioi oikeuskansleri Tuomas Pöysti Ylen Ykkösaamussa.

Hallitus on valmistellut mobiilisovellusta korona-altistuneiden jäljittämiseen. Hallituksen mukaan se perustuisi vapaaehtoisuuteen.

Pöystin mukaan sovellus on hyväksyttävä, jos se toteutetaan EU-komission suosituksiin perustuen eli minimoimalla henkilötietojen käsittely.

Sovellus antaisi Pöystin mukaan mahdollisuuksia lieventää liikkumisrajoituksiin liittyviä yleisrajoituksia, koska se antaisi mahdollisuuden ilmoittaa, jos ihminen on altistunut koronavirukselle.

Valmistuttuaan seurantajärjestelmä olisi Pöystin mukaan myös tarkoitus yhdistää terveydenhuollon palvelujärjestelmään, jolloin altistunut pääsisi esimerkiksi nopeasti testaukseen ja voisi karanteenissa ollessaan hakea tartuntapäivärahaa.

"Epidemia paljastanut valmiuslaissa puutteita"

Hallitus alkaa sunnuntaina pohtia, miten koronavirusepidemian aiheuttamista rajoituksista päästään eroon.

Pöystin mukaan luvassa on sekä rajoitusten purkuja että jatkamisia, mutta hän ei kommentoinut vielä tarkemmin tulevia päätöksiä, koska kaikkea tausta-aineistoa ei ole vielä julkaistu.

Pöysti kuitenkin totesi, että eduskunta saanee ensi viikolla hallitukselta esityksen siitä, miten ravintoloille korvataan niille pakkosulkemisesta aiheutuneita menetyksiä. Ravintoloille annettavan tukipaketin suuruus on herättänyt erimielisyyttä hallituksessa.

Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin johtaman valtiovarainministeriön on kerrottu pitävän työ- ja elinkeinoministeriön esitystä 150 miljoonan euron tukipaketista ravintoloille liian suurena.

Valmiuslaista paljastunut puutteita

Pöysti kommentoi Ykkösaamussa myös valmiuslainsäädäntöä. Hänen mukaansa valmiuslaissa on paljastunut epidemian aikana puutteita, mutta korjaamisen aika ei ole keskellä kriisioloja vaan myöhemmin.

Yksi muutos olisi esimerkiksi se, että valmiuslakia ei ole varsinaisesti tehty vakavan tartuntataudin varalle, mitä olisi hyvä korjata.

Yksi parannus olisi myös se, että eduskunnassa tarvittaisiin määräenemmistö silloin, kun hallitukselle myönnetään valmiuslain nojalla toimivaltuuksia. Nyt eduskunnan valtuuksia voidaan luovuttaa hallitukselle yksinkertaisella enemmistöllä.

Lue myös:

    Uusimmat