Oikeus antaa tuomion Espoon Suurpellon epäillystä jengimurhasta – Helvetin enkelien epäillään murhanneen ryhmästä erotetun kokelasjäsenen
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antaa tänään tuomion Espoon Suurpellon epäillystä jengimurhasta. Kahden Helvetin enkelien jäsenen epäillään murhanneen ryhmästä erotetun 25-vuotiaan kokelasjäsenen heinäkuussa.
Syyttäjä vaatii kahdelle nelikymppiselle miehelle elinkautista vankeusrangaistusta. Syytetyt kiistävät murhasyytteen.
Miestä ammuttiin kotinsa läheisyydessä
Syyttäjän mukaan syytetyt lähtivät puoli yhdeksän aikaan illalla autolla Helvetin enkelien kerhotilalta 25-vuotiaan uhrin luokse. Miestä ammuttiin kadulla kotinsa läheisyydessä. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa vammoihinsa.
25-vuotias uhri oli syyttäjän mukaan ollut ryhmän ehdokas eli hang around -jäsen, jota toinen syytetyistä oli suositellut jäseneksi. Murhan taustalla oli syyttäjän mukaan se, että uhrin katsottiin toimineen ryhmän etujen vastaisesti, epäkunnioittavasti ja pettäneen ryhmän luottamuksen.
Syyttäjän mukaan toinen syytetyistä oli niin sanottu asekersantti ja määräävässä asemassa. Asetta käytti toinen syytetty, joka oli hänen käskyvallassaan oleva jäsen. Uhri tapettiin syyttäjän mukaan kaksikon yhteisestä suunnitelmasta.
Syytetyt: Kyse oli itsepuolustuksesta
Syytettyjen mukaan ampumisessa oli kyse itsepuolustuksesta. Uhria ei ollut puolustuksen mukaan päätetty erottaa kerhon toiminnasta, vaan uhri erosi itse. Miehet olivat puolustuksen mukaan menneet alun perin tapaamaan uhria hakeakseen pois tämän kerhotunnukset ja avaimen.
Puolustus sanoo, että toinen miehistä otti tapaamiseen mukaan ampuma-aseen oman turvallisuutensa vuoksi. Syytetty myöntää ampuneensa kaksi laukausta, mutta puolustuksen mukaan vasta sen jälkeen, kun uhri oli ensin itse hyökännyt miehiä vastaan.
KRP: Jengikulttuurissa väkivalta kohdistuu usein omiin
KRP:n rikosylikomisario Christer Ahlgren sanoi aiemmin tässä kuussa STT:n jutussa, että rikollisjengeissä väkivalta ja sillä uhkaaminen kohdistuu usein myös omiin.
– Jengiläisyys perustuu aina siihen, että toinen on alisteisessa asemassa toiseen nähden, Ahlgren sanoi.
Väkivallalla ylläpidetään Ahlgrenin mukaan hierarkiaa. Mitä alemmassa asemassa ryhmässä on, sitä suurempi on riski väkivallan uhriksi joutumiselle, hän sanoo.
Väkivallalla halutaan myös viestittää muulle jengille, mitä tapahtuu, jos uhmaa sääntöjä tai ei toimi halutulla tavalla.
– Jotta hierarkia pysyy kasassa, jotta puhumattomuutta ja sääntöjä pystytään pitämään yllä, se vaatii kurinpitoa. Hyvin vakavaakin väkivaltaa voidaan käyttää omia jengiläisiä vastaan.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää