Helvetin enkeleiden asekersantiksi väitetty jengimurhakäräjillä: "Ajattelin kuolevani" – jengin jättö oli hänen mukaansa hyväksytty päätös
Helvetin enkeleiden asekersantiksi väitetty mies kiistää syytteet murhasta Espoon Suurpellossa viime kesänä.
Hän kuvailee uhria äärimmäisen vaaralliseksi ihmiseksi, johon hänellä kuitenkin oli erittäin lämpimät välit.
Miehen mukaan uhri halusi erota omasta tahdostaan Helvetin enkeleistä, mikä ei miehen mukaan ollut "ihmeellistä". Miehen täysjäsenyytensä aikana kerhosta on hänen mukaansa eronnut kymmeniä henkilöitä.
Kerholla itsellään hänen mukaansa ei ollut näkemystä miehen erosta, vaikka syytetty toikin ilmi, että suonensisäinen huumeiden käyttö on este kerhon jäsenyydelle. Syyttäjän mukaan mies erotettiin kerhosta.
Syytetty: Uhrin huumeiden käyttö aiheutti ongelmia
Uhrilla oli miehen mukaan erilaisia ongelmia, joista muun muassa parisuhdeongelmien selvittelyyn mies oli joutunut osallistumaan.
Ongelmien juurena hän piti uhrin ”kaman” käyttöä. Mies kertoo yrittäneensä saada uhrin lopettamaan huumeet.
– Yleistä pahennusta käytös aiheutti kaikkien kanssa, hän kuvaili miehen toimintaa.
Mies kertoi esimerkiksi ehdottaneensa urille muuttoa pois pääkaupunkiseudulta vanhempien luokse. Erityisesti hän kertoi pelänneensä urin suunnitelmia muuttaa Espanjaan ongelmiensa kanssa.
Kohtalokkaana päivänä jengiläinen pelkäsi kuolemaa
Tapahtumapäivänä syytetty oli lähtenyt toisen syytetyn kanssa uhrin luokse hakemaan Helvetin enkeleiden jäsenyyteen liittyviä tavaroita kuten avaimia ja jäsenmerkkiä.
Paikalla tuli tuli kuitenkin ongelmia. Uhri oli syytetyn mukaan tarttunut häntä keskustelun yhteydessä päästä, vetänyt häntä auton ikkunan läpi lähelleen ja kysellyt syytetyn lähettämistä viesteistä hänen puolisolleen.
Samalla syytetty kertomansa mukaan huomasi uhrin käden menevän housunkauluksessa olevalle aseenperälle. Silloin hän veti päänsä autoon, kuuli yhden laukauksen ja sen jälkeen laukauksen puolelta, jossa hänen toverinsa istui.
– Ajattelin kuolevani, mies vastasi kysymykseen siitä, mitä uskoi tilanteessa tapahtuvan.
Lyhyessä ampumavälikohtauksessa kaksikko lähti paikalta pakoon autolla. Syytetyn mukaan hän ei tilanteessa tiennyt uhriin osuneen, ampuihan mies laukauksen heidän peräänsä.
– Shokissahan tuollaisessa tilanteessa on, paniikissa, mies kuvaili.
– Siinä oli kauhunsekaiset tunnelmat.
Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista murhasta. Hän katsoo miehen olleen toimineen tekohetkellä Helvetin enkeleissä "upseeriasemassa" asekersanttina ja ampujan toimineen hänen käskystään. Mies kiistää syytteet ja kertoo jättäytyneensä Helvetin enkeleiden asekersantin tehtävästä ennen tapahtunutta.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää