Tesla tuo Model 3 -uutuusmallinsa näytille tällä viikolla Eurooppaan ja samalla myös Suomeen. Innokkaimmat pääsevät tutustumaan autoon Teslan Vantaan-liikkeessä keskiviikkoaamuna kello 10 alkaen.
Huomenna on ensimmäinen mahdollisuus päästä tutustumaan Model 3:een Suomessa, kun Tesla tuo uutuusmallinsa näytille Vantaan Kaivokselassa sijaitsevaan myymäläänsä.
Teslan mukaan Model 3:n "esikatselutilaisuudet" ovat tärkeä virstanpylväs yhtiölle Euroopassa.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun Model 3:n varaajat ja yleisö näkevät autot eurooppalaisissa liikkeissä, mikä on alku Model 3:n saapumiselle Eurooppaan, Tesla kertoo.
Model 3 on antanut odottaa itseään
Model 3 on Teslan pienempi, yksinkertaisempi ja edullisempi sähköauto. Yhtiö pitää sitä "kriittisenä askeleena" missiossaan nopeuttaa koko maailman siirtymistä kestävään energiaan. Sen laatua on kuitenkin usein kritisoitu.
Kun Model 3:n varauskirjat avattiin keväällä 2016, tuli varauksia heti ensimmäisenä päivänä 115 000 kappaletta. Ensimmäisen viikon aikana autoja oli varattu jo yli 325 000. Jonoa oli myös Vantaan Kaivokselassa sijaitsevan Suomen ainoan Tesla-liikkeen oven takana heti aamusta.


