Oberstdorfissa tuttu mäki suomalaisille

(Kuva: MTV Oy)
(Kuva: MTV Oy)
Julkaistu 27.12.2005 19:10(Päivitetty 27.12.2005 19:21)

Keski-Euroopan mäkiviikon ensimmäinen kisa hypätään perinteisesti Oberstdorfissa torstaina.

Oberstdorfin avaukisan karsinta hypätään keskiviikkona. Mäki on hyppääjille tuttu varsinkin viime vuodelta.

- Oberin ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Se oli pitkään mäkiviikon vaikein mäki, mutta sinne tehtiin uusi mäki ja pojat ovat tykänneet siitä. Viime vuonna kävimme siellä kahdesti: ensin mäkiviikolla ja sitten MM-kisoissa. Se on oikein mukava mäki aloittaa, Suomen mäkimaajoukkueen päävalmentaja Tommi Nikunen sanoo.

Suomen mäkijoukkue saapui kisapaikalle tiistaina. Janne Ahoselle Oberstdorfin mäki ei aiheuta ylimääräisiä tunteenpurkauksia.

- Kaikki mäet ovat mieluisia. Siksi tätä hommaa tekee, että pääsee talvella kilpailemaan, hän napauttaa.

- Fiilis on ihan hyvä. Kun tässä taas tuttuun hotelliin saapui päivällä, niin hyviä fiiliksiä se herätti. Odotellaan huomista, että pääsee mäkeen, Ahonen kertoi mietteitään Obersdorfissa.

Sunnuntaina, uudenvuodenpäivänä vuorossa on Garmisch-Partenkirchen, jonka jälkeen mäkisirkus siirtyy Saksasta Itävallan puolelle. Ensi viikon keskiviikkona hypätään Innsbruckissa ja mäkiviikko huipentuu tuttuun tyyliin Bischofshofeniin, jossa hypätään perjantaina 6. tammikuuta.

Keski-Euroopan mäkiviikko

Oberstdorfin osakilpailun kärkikolmikko ja paras suomalainen vuodesta 1953 (suomalaisia ei mukana 1953 eikä 1957/58):

1953: 1) Erling Krocken Norja, 2) Sepp Bradl Itävalta, 3) Asgeir Dölplads Norja.
1953/54: 1) Olav Björnstad Norja, 2) Bradl, 3) Aulis Kallakorpi.
1954/55: 1) Kallakorpi, 2) Hemmo Silvennoinen, 3) Eino Kirjonen.
1955/56: 1) Kirjonen ja Kallakorpi, 3) Harry Glass DDR.
1956/57: 1) Pentti Uotinen, 2) Kallakorpi, 3) Toni Brutscher L-Saksa.
1957/58: 1) Nikolai Kamenski N-liitto, 2) Helmut Recknagel DDR, 3) Walter Steinegger Itävalta ja Walter Habersatter Itävalta.
1958/59: 1) Recknagel, 2) Kirjonen, 3) Nikolai Shamov N-liitto.
1959/60: 1) Max Bolkart L-Saksa, 2) Albin Plank Itävalta, 3) Helmuth Kurz L-Saksa,... 11) Timo Kivelä.
1960/61: 1) Juhani Kärkinen, 2) Kjell Sjöberg Ruotsi, 3) Kalevi Kärkinen.
1961/62: 1) Kirjonen, 2) Bozo Jemc Jugoslavia, 3) Oddvar Saga Norja.
1962/63: 1) Toralf Engan Norja, 2) Bolkart, 3) Torbjörn Yggeseth Norja,... 9) Niilo Halonen.
1963/64: 1) Yggeseth, 2) Antero Immonen, 3) Pjotr Kovalenko N-liitto.
1964/65: 1) Torgeir Brandtzäg Norja, 2) Kovalenko, 3) Dave Hicks USA,... 13) Seppo Hannula.
1965/66: 1) Veikko Kankkonen, 2) Dieter Neuendorf DDR, 2) Paavo Lukkariniemi.
1966/67: 1) Neuendorf, 2) Peter Lesser DDR, 3) Björn Wirkola Norja ja Kankkonen.
1967/68: 1) Neuendorf, 2) Lars Grini Norja, 3) Wirkola,... 10) Kankkonen.
1968/69: 1) Wirkola, 2) Jiri Raska T-slovakia, 3) Josef Matous T-slovakia,... 15) Juhani Ruotsalainen.
1969/70: 1) Gari Napalkov N-liitto, 2) Horts Queck DDR, 3) Matous,... 43) Rauli Tuppurainen.
1970/71: 1) Ingolf Mork Norja, 2) Bent Tomtum Norja, 3) Tadeusz Pawlusiak Puola,... 9) Tauno Käyhkö.
1971/72: 1) Yukio Kasaya Japani, 2) Mork, 3) Hans Schmid Sveitsi,... 5) Esko Rautionaho.
1972/73: 1) Rainer Schmidt DDR, 2) Hans-Georg Aschenbach DDR, 3) Henry Glass DDR,... 9) Rautionaho.
1973/74: 1) Aschenbach, 2) Heinz Wosipiwo DDR, 3) Hans Schmid Sveitsi, 4) Rautionaho.
1974/75: 1) Willi Pürstl Itävalta, 2) Stanislav Bobak Puola, 3) Rainer Schmidt DDR,... 8) Paavo Maunu.
1975/76: 1) Toni Innauer Itävalta, 2) Jochen Danneberg DDR, 3) Jochen Bachler Itävalta,... 32) Tapio Räisänen.
1976/77: 1) Innauer, 2) Danneberg, 3) Walter Steiner Sveitsi,... 7) Jouko Törmänen.
1977/78: 1) Mathias Buse DDR, 2) Martin Weber DDR, 3) Kari Ylianttila.
1978/79: 1) Juri Ivanov N-liitto, 2) Danneberg, 3) Pentti Kokkonen.
1979/80: 1) Danneberg, 2) Hubert Neuper Itävalta, 3) Alfred Groyer Itävalta, 4) Keijo Korhonen.
1980/81: 1) Neuper, 2) Jari Puikkonen, 3) Roger Ruud Norja.
1981/82: 1) Matti Nykänen, 2) Manfred Deckert DDR, 3) Thomas Prosser L-Saksa.
1982/83: 1) Horst Bulau Kanada, 2) Nykänen, 3) Armin Kogler Itävalta.
1983/84: 1) Klaus Ostwald DDR, 2) Jens Weissflog DDR, 3) Ole Gunnar Fidjestöl Norja, 4) Nykänen.
1984/85: 1) Ernst Vettori Itävalta, 2) Nykänen, 3) Andreas Felder Itävalta.
1985/86: 1) Pekka Suorsa, 2) Franz Neuländtner Itävalta, 3) Pjotr Fijas Puola.
1986/87: 1) Vegard Opaas Norja, 2) Thomas Klauser L-Saksa, 3) Felder,... 10) Puikkonen.
1987/88: 1) Pavel Ploc T-slovakia, 2) Nykänen, 3) Staffan Tällberg Ruotsi.
1988/89: 1) Dieter Thoma L-Saksa, 2) Risto Laakkonen, 3) Nykänen.
1989/90: 1) Thoma, 2) Josef Heumann L-Saksa, 3) Weissflog, 4) Laakkonen.
1990/91: 1) Weissflog, 2) Felder, 3) Heinz Kuttin Itävalta,... 10) Heumann ja Nikkola.
1991/92: 1) Toni Nieminen, 2) Werner Rathmayr Itävalta, 3) Stefan Zünd Sveitsi,... 8) Laakkonen.
1992/93: 1) Christof Duffner Saksa, 2) Andreas Goldberger Itävalta, 3) Noriaki Kasai Japani,... 14) Vesa Hakala.
1993/94: 1) Weissflog, 2) Espen Bredesen Norja, 3) Goldberger,... 8) Janne Ahonen.
1994/95: 1) Reinhard Schwarzenberger Itävalta, 2) Goldberger, 3) Weissflog, 4) Ahonen ja Ari-Pekka Nikkola.
1995/96: 1) Mika Laitinen, 2) Weissflog, 3) Masahiko Harada Japani,... 5) Nikkola.
1996/97: 1) Thoma, 2) Kristian Brenden Norja, 3) Goldberger,... 6) Laitinen.
1997/98: 1) Kazuyoshi Funaki Japani, 2) Saitoh, 3) Nikkola.
1998/99: 1) Martin Schmitt Saksa, 2) Goldberger, 3) Kasai,... 5) Ahonen.
1999/2000: 1) Schmitt, 2) Goldberger, 3) Widhölzl,... 6) Ahonen.
2000/01: 1) Schmitt, 2) Kasai, 3) Harada,... 9) Ahonen.
2001/02: 1) Hannawald, 2) Höllwarth, 3) Simon Ammann Sveitsi, 4) Matti Hautamäki.
2002/03: 1) Hannawald, 2) Höllwarth, 3) Ahonen.
2003/04: 1) Sigurd Pettersen Norja, 2) Thomas Morgenstern Itävalta, 3) Höllwarth,... 12) Tami Kiuru.
2004/05: 1) Ahonen, 2) Roar Ljökelsöy Norja, 3) Adam Malysz Puola.

Mäkiviikko MTV3 -kanavalla:

Ke 28.12.2005 Oberstdorf     HS 137  19:30-20:00 (karsinta)
To 29.12.2005 Oberstdorf     HS 137  17:15-18:20, 18:30-19:15, 19:25-19:45
La 31.12.2005 Garmisch-Part. HS 125  18:30-19:00 (karsinta)
Su 01.01.2006 Garmisch-Part. HS 125  14:30-15:35, 15:45-16:40
Ti 03.01.2006 Innsbruck      HS 130  18:30-19:00 (karsinta)
Ke 04.01.2006 Innsbruck      HS 130  14:30-15:35, 15:45-16:40
To 05.01.2006 Bischofshofen  HS 140  18:30-19:00 (karsinta)
Pe 06.01.2006 Bischofshofen  HS 140  17:15-18:20, 18:30-19:15

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit