Mainos

OAJ: Sisäilmaongelmista johtuvat sairastumiset lisääntyneet

Sisäilmaongelmista johtuvat sairastumiset ovat viime vuosina lisääntyneet, kertoo Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio. 

– Tältä tilanne vaikuttaa ainakin meidän jäsenistömme osalta. Tiedämme, että jotkut kunnat ja organisaatiot ovat ottaneet ongelmat paremmin haltuunsa, mutta tehtävää on silti paljon.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu neljän vuoden takaa kertoo, että merkittäviä kosteus- ja homevaurioita oli 12–26 prosentissa opetusrakennusten kerrosalasta. Tämä kosketti 80 000–160 000:ta oppilasta.

Yle uutisoi puolestaan toukokuussa, että home- ja kosteusongelmia on ollut vähintään parissasadassa koulussa.

Opetushallituksesta kerrotaan, että jos kaikki peruskoulut ja 2. asteen koulut korjattaisiin kerralla, olisi hintalappu miljardiluokkaa. Lisäksi viime aikoina on myös havahduttu siihen, että korjaustöitä on tehty ilman perusteellista kuntotutkimusta.

– Voi olla, että korjauksiin käytetään useitakin miljoonia euroja, mutta silti päädytään koulun purkamiseen, kun ongelmat jatkuvat, kertoo yliarkkitehti Reino Tapaninen.


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.