OAJ puuttui rasismikeskusteluun: Aikuisilla vastuu näyttää lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ottaa tiedotteessaan kantaa Suomessa viime aikoina velloneeseen rasismikeskusteluun. Järjestö peräänkuuluttaa aikuisten vastuuta näyttää hyvää esimerkkiä vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa.

OAJ arvioi pitkin kesää käydyn keskustelun rasismista ja yhdenvertaisuudesta nousevan esiin, kun koulutyö käynnistyy. 

– Korostan, että aikuiset ja erityisesti päättäjät muistaisivat vastuunsa siitä, että he antavat omilla toimillaan ja puheillaan lapsille ja nuorille esimerkin toisten kunnioittamisesta – ja keskustelijoina myös toisten kuuntelemisesta. Arvokeskustelulle on yhteiskunnassa selkeä tarve, Murto muistuttaa. 

OAJ muistuttaa tiedotteessaan, että koulutuksen arvopohja on selkeä ja säädöksin määritelty. Kaikki ovat opetuksessa yhdenvertaisia. 

– Opettaja edistää arjessaan yhdenvertaista ja moniarvoista yhteisöä ja yhteiskuntaa. Myös opettajan eettiset periaatteet lähtevät yhtäläisestä ihmisarvosta ja ihmisyyden kunnioittamisesta, Murto kertoo.  

Mitä kansalaiset ajattelevat hallituksen tilanteesta ja politiikasta? MTV vieraili kauppakeskuksessa 3:19
Mitä kansalaiset ajattelevat hallituksen tilanteesta ja politiikasta? MTV vieraili kauppakeskuksessa

Lue myös:

    Uusimmat