Nyt Suomessa: Euroopan suosituimman sähköauton hinta putosi roimasti, vaikka toimintamatka kasvoi hurjat 25 prosenttia

1:34
Tältä näyttää Suomeen saapunut uusi Renault Zoe. Ranskalaisvalmistajan sähköauto on Euroopan suosituin.

Syksyllä esitellyn Renault Zoen toimintamatkaa on saatu pidennettyä edellisestä versiosta jopa 25 prosentilla, vaikkei akuston fyysinen koko ole kasvanut lainkaan. Myös hinta on pudonnut.

Sähköautoissa ominaisuuksien ja hinnan kehitys näyttää noudattelevan kulutuselektroniikasta tuttua polkua. Uusi ja monin tavoin parempi onkin väistyvää mallia edullisempi.

Näin on käynyt myös Euroopan myydyimmälle sähköautolle, Renault Zoelle, jonka uudistettu malli rantautui nyt Suomeen. Akun kapasiteetti on kasvanut 25 prosenttia, mutta auton hinta putosi 4 000 euroa. Malliston hinta asettuu nyt välille 29 390–32 990 euroa, mistä on vähennettävissä vielä valtion 2 000 euron hankintatuki.

Akusto ei ole ulkomitoiltaan sen suurempi kuin aikaisemminkaan, mutta samoihin kuoriin on pakattu entistä enemmän energiaa. Suomessa Zoe myydään aina 52 kilowattitunnin akulla, ja toimintamatkaa siitä irtoaa 395 kilometriä (WLTP), mikä sekin on neljänneksen aiempaa enemmän.

Kuten aiemminkin on usein todettu, todellinen toimintamatka riippuu ajotavasta, ajo-olosuhteista, ulkolämpötilasta... Suomen Renaultin nettisivuston laskuriin voi syöttää erilaisia muuttujia, joiden avulla todellista kantamaa omassa käytössä voi arvioida.

Kattava perusvarustelu

Sähkömoottori on 60-prosenttisesti uusi, suurimmat muutokset on tehty moottorin ohjaukseen. Autossa on vakiona 22 kilowatin laturi pikalatausta varten.

Neliovinen korimalli ja korin koko ovat entisellään, mutta keula on pantu uusiksi konepeltiä myöten. Ledivalot ovat vakiona sekä edessä että takana. Jo perusvarustetaso on muutenkin varsin kattava, siinä on esimerkiksi automaattinen ilmastointi ja lämmitettävä ohjauspyörä.

Sisällä laatuvaikutelmaa on kohennettu aiempaa pehmeämmillä materiaaleilla. Kymmentuumainen digimittaristo kuljettajan edessä on vakiovaruste, samaten keskinäyttö, jota on kahta eri kokoa. Fyysisistä nappuloista ei ole kokonaan luovuttu, vaan keskinäytön alla on nippu katkaisimia.

Vaihteenvalitsimesta puuttuu P

Renaultin näkemys on, että sähköauton ajamisen ei pidä sen suurempaa opiskelua. Zoen puikkoihin hypätessä toimintoja ei todellakaan tarvitse erikseen opetella. Paitsi: vaihteenvalitsimessa on nyt myös B-asento, jossa auto regeneroi voimakkaammin eli jarrutusenergian talteenotto tehostuu.

Erikoisuutena on se, että vaihteenvalitsimesta puuttuu P-asento. Pysäköidessä vaihteenvalitsin laitetaan vapaa-asentoon N, käsijarru on sähkötoiminen.

Renault sähköistää mallistoaan kovaa vauhtia

Vuoteen 2022 mennessä puolet Renaultin mallistosta on sähköistetty. Täyssähköautoja on silloin kaikkiaan kahdeksan kappaletta, niitä kaikkia ei tosin myydä Euroopassa. Pariisin liepeillä sijaitsevaan Renaultin tehtaaseen investoidaan miljardi euroa, tavoitteena on tuplata sähköautojen tuotanto.

Renaultilla on jo pitkä osaaminen sähköautojen tuotannosta, joten tilausajat eivät poikkea muusta mallistosta. Zoen kohdalla tehdastilattua autoa saa odotella 3–4 kuukautta, ellei jo maassa olevista löydy mieleistä.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja