Nyt se tuli! Hallitukselta miljoonien eurojen tuki sähköautoilulle – luvassa 800 uutta latauspistettä

Hallitus ryhtyy jakamaan tukea sähköautojen julkisten latauspisteiden rakentamiseen. Vuosina 2017–2019 jaettava tuki on yhteensä 4,8 miljoonaa euroa.

Eera Oy on saanut hallitukselta 4,8 miljoonan euron tukipotin sähköautojen latausinfrastruktuuriin. Hallituksen tuella pyritään saamaan aikaan jopa 15 miljoonan euron panostus julkiseen lataamiseen ja kolminkertaistaa latausverkosto kahdessa vuodessa. Käytännössä tavoitteena on vähintään 800 julkista latausjärjestelmää, joista ainakin 200 olisi niin sanottuja pikalatausjärjestelmiä.

Eera toimii koordinaattorina yrityksille, jotka vastaisivat latausasemien pystyttämisestä. Kyseisen tuen piiriin on vielä mahdollista hakeutua.

Sähköautojen lisääntymisen haasteena on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan ajoneuvojen korkean hankintahinnan ja lyhyen toimintasäteen lisäksi puutteellinen latausinfrastruktuuri. Sähköautojen vähäisen määrän takia johtuen latausjärjestelmien käyttöasteet ovat alhaisia, minkä seurauksena yrityksillä ei ole riittäviä kannustimia investoida kattavaan latausverkostoon.

Kattavammalla latausverkostolla voidaan parantaa sähköautoilun edellytyksiä, jolloin käyttöasteet nousevat ja tulevaisuudessa infrastruktuuri voidaan rakentaa pääsääntöisesti markkinaehtoisesti. Hiilidioksidipäästöjen vähentymisen lisäksi sähköautojen lisääntyminen alentaisi merkittävästi erityisesti kaupunkien lähipäästöjä sekä parantaisi liikennesektorin energiatehokkuutta.

Työ- ja elinkeinoministeriö julkisti eilen maanantaina päätöksensä vuonna 2017 tuettavista uusiutuvan energian ja uuden energiateknologian investointihankkeista. Myönnetty 39,7 miljoonan euron tuki jakautuu 11 eri energiakärkihankkeelle.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Lataustuki.fi

***

Tuplavoltti takaperin moottorikelkalla 2:13

Lue myös:

    Uusimmat