"Nyt se jätkä vittuun sieltä" – sisaren avunpyyntö käynnisti hengenvaarallisen tapahtumaketjun Tampereella
Syytetty ja todistaja tulivat Tampereella sijaitsevalle asunnolle aamun tunteina marraskuussa 2023.
Syytetyn siskolla oli aiemmin illan aikana tullut riitaa avopuolisonsa kanssa, kun nelikko oli ollut yhdessä baarissa. Myöhemmin riitely oli jatkunut asunnolla.
Jossain vaiheessa syytetty sai siskoltaan soiton, jossa hän pyysi apua. Todistaja kertoi, että soiton jälkeen syytetty oli menossa asuntoon vauhdilla. Hänen asenteensa oli todistajan mukaan se, että "nyt se jätkä vittuun sieltä".
Tästä seurannut tapahtumaketju toi syytetylle 34-vuotiaalle naiselle tuomion siskon avopuolisoon kohdistuneesta tapon yrityksestä.
Asian torstaina 6. kesäkuuta ratkaissut Pirkanmaan käräjäoikeus totesi, että kysymyksessä oli varsin tavanomainen tapon yritys. Kaikki osapuolet olivat tapahtuma-aikaan päihtyneitä ja heidän muistikuvansa repaleisia.
Syytetyn mukaan asunnolle menemisen tarkoituksena oli saada sisaren avopuoliso lähtemään muualle yöksi. Asunto oli hänen mukaansa alun perin siskon ja puolisolla olisi ollut toinenkin yöpaikka.
Asunolla kaikki oli päällisin puolin kunnossa, mutta kiivas sanaharkka alkoi todistajan mukaan välittömästi. Tunnelma oli kireä. Todistaja oli kuitenkin aiemminkin todistanut vastaavia pieniä yhteenottoja, eikä siinä ollut hänen mielestään mitään poikkeavaa.
Kukaan ei muistanut lyöntiä
Pian syytetty oli hakenut keittiöstä noin 20 senttisen kokkiveitsen, omien sanojensa mukaan tehostaakseen avopuolisolle antamaansa poistumiskäskyä ja toisaalta suojatakseen itseään siltä varalta, että tilanne kärjistyy.
Se kärjistyikin vain 1–2 minuutin päästä siitä, kun syytetty ja todistaja saapuivat asunnolle.
Syytetty kiisti puukottaneensa sisarensa avopuolisoa. Hänen mukaansa tämä oli todennäköisesti säikähtänyt veistä ja yrittänyt saada sen pois. Tästä oli seurannut lyhyt paini ja he kaatuivat makuuhuoneen ja eteisen välillä. Vasta kaatumisen jälkeen he huomasivat, että avopuoliso vuoti voimakkaasti verta.
Avopuolisollakaan ei ollut muistikuvaa siitä, oliko nainen lyönyt häntä veitsellä vai osuiko veitsi häneen painin yhteydessä.
Painin lopputulos joka tapauksessa oli se, että avopuolison kyljessä oli useita senttimetrejä syvä, munuaiseen asti ulottuva haava, mutta hän sai väännettyä veitsen pois syytetyltä. Syytetty taas poistui asunnosta.
Oikeus: Teko oli tahallinen
Oikeus ei antanut juurikaan painoarvoa sisarusten kertomuksille. Sukulaisuussuhde oli sen mukaan omiaan vaikuttamaan toisen muistikuviin ja todistaja oli kuvannut tilanteen epäuskottavan rauhallisena.
Veitsellä iskenyt taas oli omankin kertomuksensa mukaan todella väsynyt ja päihtynyt.
Teko oli oikeuden mukaan tahallinen puukotus. Sen mukaan lyönti oli ollut yllättävä ja nopea. Se, että avopuolison saamat vammat olisivat syntyneet kaaduttaessa, ei ollut oikeuden mukaan mahdollista.
Vaikka syytetyn naisen ei olisikaan ollut tarkoitus tappaa sisarensa avopuolisoa, hänen on täytynyt pitää tämän kuolemaa varsin todennäköisenä keskivartaloon osuneen syvän veitsenpiston seurauksena, oikeus totesi.
Se tuomitsi syytetyn tapon yrityksestä ja huumausainerikoksesta 3,5 vuoden vankeuteen.
Tuomio huumausainerikoksesta tuli siitä syystä, että syytetty on laittomasti pitänyt hallussaan vähäisen määrän kannabista, kahta diatsepaamia sisältävää tablettia ja kahta oksatsepaamia sisältävää tablettia.
Syytetty on lisäksi pitänyt hallussaan 3,4 grammaa amfetamiinia ja noin 120 grammaa kannabista, mitkä on takavarikoitu hänen kotoaan.
Naista ei kuitenkaan määrätty heti vangittavaksi, sillä hänellä ei ole aiempaa rikoshistoriaa, eikä hänen elämäntilanteestaan oikeuden mukaan ilmennyt sellaista, että välitön vangitseminen olisi tarpeen.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Osapuolet voivat hakea siihen muutosta valittamalla hovioikeuteen. Syytetty on kiistänyt syyllistyneensä tapon yritykseen.
MTV Uutiset ei julkaise tuomitun nimeä, jotta todistajana asiassa olleen siskon henkilöllisyys ei paljastu.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää