Nyt puhuu tyrmätty Robert Helenius! Tämä asia tähtivastustajan otteissa yllätti täysin: "En ole nähnyt aikaisemmin"

Robert Helenius oli toipunut melko hyvin viikonlopun tyrmäystappiostaan Deontay Wilderille, kun hän antoi haastattelun ottelun jälkeisenä päivänä Yhdysvalloissa.

Kovanyrkkinen Deontay Wilder tyrmäsi Heleniuksen jo ensimmäisessä erässä kaksikon kohdatessa Suomen aikaa sunnuntaiaamuna. Suomalainen oli arvatenkin pettynyt tappioonsa.

– Olo on ok, mutta hiukan surullinen, koska ajattelin että pystyn parempaan, Helenius sanoi Blue Blood Sportsille.

Wilderin tiedetään olevan yksi kovaiskuisimmista nyrkkeilijöistä. Helenius ja Wilder sparrasivat yhdessä valmistavan leirin aikana, ja suomalainen luuli tietävänsä, millainen vastustaja kehän toiseen kulmaan astelee. 

– Hänellä oli uusi taktiikka, enkä ole aikaisemmin nähnyt hänen olevan takajalalla. Taktiikka oli hyvä, ja se yllätti minut täysin, Helenius kommentoi.

Helenius tipahti Sparraussessiossa Wilder pääsi jo käyttämään kovaa oikeaa kättään.

– Sparrauksessa sain maistaa oikeaa kättä, mutta silloin liikuin taaksepäin. Nyt liikuin eteenpäin, sain tuntea sen ja jouduin tyrmätyksi, Helenius kertasi kohtaloniskua.

Heleniuksen uran isoin ottelu päättyi yllättäen.

– Toivon vain, että matsi olisi jatkunut pidemmälle. Se ei edes alkanut. Sydämeni murtuu, mutta pitää antaa ajan kulua, Helenius sanaili.

Vaikea kääntää selkää

Ottelun jälkeen Wilder kävi halaamassa vastustajaansa. Yhdysvaltalaisen kommentit olivat myös hyvin kunnioittavat Heleniuksen suuntaan.

– Oli koskettavaa (kun halasimme). Mahtavaa nähdä, että tässä urheilulajissa on vielä hyviä ihmisiä, Helenius kommentoi.

Tulevaisuudestaan 38-vuotias suomalainen ei osannut vielä sanoa tarkemmin. 

– Olen kaukana perheestäni. Aion pitää nyt vapaata ja miettiä asioita. Katsotaan.

Heleniuksella on takanaan pitkä ja menestyksekäs ura. Miehen kommenteista päätellen jatko on hyvinkin mahdollinen.

– Olen tehnyt tätä 25 vuotta. Eilenkin kun astuin kehään, tuntin oloni niin eläväksi kuin vain voi. Sille tunteelle on vaikea kääntää selkänsä.

Lue myös:

    Uusimmat