Nyt puhuu golf-pallon silmäänsä saanut nainen: Ihmiset ottivat minusta kuvia eivätkä auttaneet

Golfin Ryder Cupissa Pariisissa golfpallon silmäänsä saanut nainen kertoo tv-kanava Sky Newsin haastattelussa, että hänen maatessaan onnettomuuden jälkeen verisenä maassa, lähellä olleet ihmiset eivät yllättäen auttaneetkaan häntä vaan ottivat hänestä kuvia kännyköillään.

Ranskalainen Corine Remanden, 49, toinen silmä sokeutui onnettomuudessa, joka tapahtui Ryder Cupissa Pariisissa viime perjantaina. Golfturnausta katsomassa ollut Remande sai pallon silmäänsä Brooks Koepkan lyönnistä. 

Remande on järkyttynyt muiden katsojien käytöksestä onnettomuuden jälkeen. Hän kertoo jopa pelänneensä sitä, että jäisi yleisön tallomaksi maatessaan maassa.

– Ennen kuin minut vietiin pois onnettomuuspaikalta, pelkäsin jääväni ihmisten jalkoihin. Tiger Woods oli nimittäin tulossa kentälle ja yleisö lisääntyi ympärilläni, Remande kertoi Sky Newsille eilen.

Nainen haastaa järjestäjät oikeuteen

Remanden mukaan turnauksen yleisöä ei ollut varoitettu siitä, että pallo on tulossa ihmisiä kohti. Järjestäjien mukaan varoitushuuto oli huudettu useaan kertaan.

Järjestäjät kertovansa myös olleensa yhteydessä Remandeen ja hänen perheeseensä. Remanden mukaan näin ei ole tapahtunut.

Pallon lyönyt Brooks Koepka kertoo, että hänen "vatsansa muljahti" järkytyksestä, kun hän kuuli Remanden toisen silmän sokeutuneen osuman takia. Hän sanoo onnettomuuspäivän olleen yhden hänen elämänsä pahimmista.

Remande aikoo haastaa järjestäjät oikeuteen.

Lue myös:

    Uusimmat