Nyt puhuu bussiyhtiö Nobinan keskustelusta ulos heitetty pääluottamusmies: "Ei minun tarvitse sietää huutamista ja tönimistä"

Bussikonserni Nobinan pääluottamusmies Markus Jokikokko kertoo nyt STT:lle, miten esimiehet kutsuivat kuljettajan yhtäkkiä työhuoneeseen keskustelemaan Köysikujan varikolla tiistaina.

Pääluottamusmiehen mukaan aikaa keskusteluun ei ollut etukäteen varattu.

– Kuljettajalle pitäisi etukäteen ilmoittaa, mistä keskustelussa on kysymys. Sitä ei tehty. Kuljettaja pyysi, voinko lähteä tukihenkilöksi keskusteluun. Totta kai suostuin, ja lähdimme peräkanaa esimiesten huoneeseen. Minut torpattiin ovella. Liikennepäällikkö sanoi, että minulla ei ole sinne mitään asiaa. Hän alkoi töniä ja tuuppi minut pois.

Jokikokko kertoo kuulleensa ohimennen, että esimiesten ja työntekijän keskustelussa oli kyse asiakaspalautteesta.

– Liikennepäällikkö löi oven kiinni, ja kuljettaja joutui menemään yksin keskusteluun.

"Kaksi esimiestä yhtä työntekijää vastaan"

Miksi Jokikokko koki, että hänet olisi tarvittu mukaan palautekeskusteluun?

– Kuljettaja on ulkomaalaistaustainen mies. Hänen kielitaitonsa ei ole paras mahdollinen. Kaikki eivät välttämättä ymmärrä kaikkea vielä Suomen laista niin, että heille ei tehdä vääryyttä. Siellä oli kaksi esimiestä yhtä työntekijää vastaan. Se voi olla aika ikävä tilanne työntekijän näkökulmasta.

Jokikokko sanoo, että hän ja kuljettaja eivät voineet etukäteen tietää, että kyseessä ei ollut kurinpidollinen keskustelu.

– Jos asiasta pitää keskustella, onhan se kurinpidollista. Tuskin hirveää haloota olisi tullut, jos kyseessä olisi ollut positiivinen keskustelu.

"Toimitusjohtajan propagandaa"

Nobinan toimitusjohtajan Tom Wardin mukaan tilanteessa ei käytetty mitään fyysistä väkivaltaa eikä riitatilannetta ole päällä. Jokikokko kuitenkin syyttää toimitusjohtajaa valehtelusta.

– Tämä on toimitusjohtajan propagandaa: hän ei ollut paikalla siellä, ja tietysti hän kuuntelee työntekijöidensä juttuja. En ole tänä aikana puhunut toimitusjohtajan kanssa.

Jokikokko aikoo tehdä rikosilmoituksen häneen kohdistuneesta kohtelusta.

– Minulla pitää olla oikeus tehdä työni ilman uhkaa. Ei työnantaja saa käydä käsiksi työpaikalla ja estää työtehtävieni tekemistä. Ei minun tarvitse sietää huutamista ja tönimistä. Asiat pitäisi pystyä hoitamaan asiallisesti keskustelupohjalta.

Jokikokko on ollut keskiviikkoaamusta lähtien sairaalassa vatsaleikkauksen vuoksi. Hänen mukaansa muut pääluottamusmiehet päättivät lakon järjestämisestä. 

Lue myös:

    Uusimmat