Nyt oli pokkaa – mies yritti maksaa henkilökortin poliisilaitoksella väärällä rahalla

Tältä näyttää uusi 50 euron seteli 4:35

Tampereen poliisilaitoksella sattui viime vuoden heinäkuussa tapaus, jossa mies yritti maksaa henkilökorttinsa väärällä rahalla. Tapausta puitiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa maaliskuussa.

Vuonna 1995 syntynyt mies oli ollut tilaamassa henkilökorttia, jonka hinta oli yli 50 euroa. Maksuksi hän oli antanut poliisilaitoksen virkailijalle kaksi 50 euron seteliä, joista toinen oli väärennetty. Kassalla oltiin kuitenkin tarkkaavaisia ja huomattiin setelin olevan väärä.

Mies kertoi oikeudessa, että oli unohtanut lompakossaan olevan saamansa väärä seteli, ja antaneensa sen kassalle erehdyksessä ja huolimattomuuttaan.

Kassalla työskennellyt henkilö oli asiasta kuitenkin toista mieltä.

– [Nainen] on uskottavasti kertonut, kuinka mainittu väärennetty seteli oli toisen setelin ala, tuomiossa kerrotaan.

– [Mies] oli vakuutellut sen olevan käypää rahaa.

Mies tuomittiin lievän rahanväärennyksen lisäksi edellisenä vuonna tapahtuneista muista rikoksista, kuten vahingonteosta, pahoinpitelyn yrityksestä, pahoinpitelystä sekä vaarallisen esineen hallussapidosta.

Mies oli esimerkiksi pahoinpidellyt henkilön nyrkkirautaa käyttämällä. Johtuen muusta aiemmasta rikostaustastaan mies sai teoistaan 50 päivän vankeusrangaistuksen ehdottomana. 

Lue myös:

    Uusimmat