Nyt loppui ampiaisten tarina, totesi mynämäkeläismies ja kävi pesän kimppuun butaanin ja liekin voimin – lopulta pelastuslaitos purki autotallin seinän, mutta ampiaiset jäivät

Pelastuslaitos sai lauantaina ilmoituksen tulipalosta, kun mynämäkeläismies yritti hävittää ampiaisenpesän autotallistaan sytyttämällä pesän tuleen.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Marko Rostedt kertoo MTV Uutisille, että viikonloppuna palokunta kutsuttiin paikalle erikoisemman tulipalotapauksen vuoksi. Mynämäellä kolmepaikkainen autotalli oli syttynyt tuleen, koska talon omistaja oli yrittänyt hävittää ampiaispesää tulen avulla.

– Hänellä oli ollut haasteita ampiaisten kanssa ja saanut muutaman osumankin, joten hän oli päättänyt, että nyt loppui ampiaisten tarina. Hän oli ottanut pikkasen butaania ja sitten liekkiä perään, Rostedt kuvailee tulipalon syttymissyytä.

Autotalli lähti, ampiaiset jäivät

Miehen pesänhävityspuuhat päättyivät kovinkin epäonnisesti.

– Lopputulema oli se, että autotallin seinää purettiin 8–10 neliötä ja surkuhupaisaa on, että ampiaiset jäivät jäljelle. Muutama minuutti lisää, niin olisi ollut vähemmän autotallia jäljellä, voidaan puhua erittäin läheltä piti -tilanteesta.

Tulipalosta vihastuneet ampiaiset olivat häirinneet myös pelastustoimen työtä niin paljon, että sammuttajat joutuivat välillä hätistämään niitä vedellä.

Ensi kerralla Raidia

Palomestari suosittelee, ettei kukaan lähtisi hävittämään ampiaisenpesää tulen avulla.

– Ensin lähtisin kokeilemaan Raidia tai jotain muuta. Liekki ei kuulu valikoimaan laisinkaan.

Hän sanoo, että tapaus on laatuaan ensimmäinen hänen 20 vuoden mittaisen työuransa aikana.

– Joskus käy niin, että joku ilmoittaa ampiaisten tehneen pesän kotiin loman aikana. Meillä on hyvä yhteistyö paikallisten mehiläistarhaajien kanssa, jotka huolehtivat näistä tapauksista. Palavat, lentävät ampiaiset eivät kuulu meidän normaaliin keikkavalikoimaan.

Asiasta kertoi ensin Turun Sanomat

Lue myös:

    Uusimmat