Nyt alkaa pahin hirvikolariaika – yllättävän moni onnettomuus tapahtuu samoilla paikoilla hämärässä: "Vaaramerkki kannattaa ottaa todesta"

9:13

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 2000 hirvikolaria. Juuri nyt on pahin aika hirvikolareille ja autoilijan on vaikea havaita pimenevissä illoissa tummaa eläintä.

Hirvikolareita tapahtuu ympäri vuoden, mutta tilastollisesti pahin aika on syksyisin. Eniten hirvionnettomuuksia tapahtuu hämärän aikaan vilkkailla kaksikaistaisilla pääteillä. Suurin kolaririski on tunti ennen auringonnousua ja tunti auringonlaskun jälkeen.

– Kiima-aika pistää hirvet liikkeelle ja sen lisäksi metsästys on käynnistymässä. Lisäksi ne etsivät talven varalle hyviä ravintopaikkoja. Toisaalta autoilijan kannalta on huono aika, koska on pimeää ja märkää, jolloin on vaikea nähdä, kertoo Jussi Pohjonen Traficomin johtava asiantuntija.

Liikennemerkit otettava todesta

Autoilijoita muistutetaan hirvivaarasta liikennemerkillä.

– Kun katsotaan karttapohjalla viime vuosien aikana tapahtuneita onnettomuuksia, niin yllättävän moni niistä tapahtuu samoilla paikoilla. Siihen perustuvat hirvivaaramerkit, joita laitetaan niille ylikulkupaikoille, joissa onnettomuuksia sattuu ja hirvet liikkuvat. Eli hirvivaaramerkki on sellainen, joka kannattaa ottaa todesta, muistuttaa Pohjonen.

Kolareita kuitenkin tapahtuu ja ne tapahtuvat maanteillä, joissa on korkeat nopeusrajoitukset. Kova vauhti ja yllättäen tielle tulevat hirvet ovat kohtalokas yhtälö.

– Kolarit eivät välttämättä johdu siitä, että siellä liikkuisi paljon hirviä, vaan siitä kun ajetaan isoilla nopeuksilla. Silloin reaktioaika jää vähäiseksi. Siksi juuri hirvivaara-alueilla kannattaa ottaa vauhtia pois, koska silloin annat itsellesi aikaa toimia oikein. Jos taas vauhtia on liikaa, niin et välttämättä edes näe mihin törmäät, muistuttaa Pohjonen.

2:34

Katso videolta hirvikolarin tarina

Tärkeää merkitä kolaripaikka

Mikäli hirvikolari tapahtuu, pitää ensimmäisenä pyrkiä estämään lisäonnettomuudet, auttaa onnettomuuden uhreja, soittaa hätänumeroon 112 ja varoittaa muuta liikennettä.

– Äärimmäisen tärkeää on myös se, että jos hirvi loukkaantuu ja pakenee metsään, kannattaa siihen kohdalle laittaa merkki. Oli se sitten sukkahousut tai muovipussi tai hirvikolaripaikan merkitsemislipuke, jotta jälkikoira osaa lähteä etsimään loukkaantunutta eläintä eikä eläin joudu kärsimään pitkään, sanoo Pohjonen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja