Nuorten miesten joukko tehtaili murtoja sirkkelin, lekan ja kulmahiomakoneen avulla – saalista kymmenien tuhansien arvosta

Helsingin poliisi on tutkinut mittavaa varkaussarjaa Länsi- ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten kanssa. Nuoret miehet tehtailivat rikoksia järeillä työkaluilla ja anastivat tavaraa tuhansien eurojen edestä.

Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosien 2019 ja 2021 välillä ja epäillyt tekijät ovat iältään 18–23-vuotiaita. Epäiltyjä jutussa on yhteensä kahdeksan.

Kokonaisuus koostuu pääosin törkeistä varkauksista ja törkeiden varkauksien yrityksistä. Yksittäisiä tapauksia on yli kymmenen. Epäillyt varkaudet ja niiden yritykset kohdistuivat ruokakauppoihin, romualan toimistoihin ja sähköpyöräyritykseen.

Kiinteistöjä rikottiin järeillä työkaluilla

Esitutkinnan aikana kaksi rikoksesta epäiltyä on ollut tutkintavankina.

– Poliisi epäilee, että miehet tunkeutuivat naamioituneina eri kokoonpanoissa kohdekiinteistöihin. He leikkasivat rakennusten seiniin reikiä tai rikkoivat sisäänkäyntien ikkunoita. Poliisi analysoi rikokset samojen rikoksesta epäiltyjen tekemiksi tekotavan ja valvontakameran tallenteiden perusteella, kertoo tutkinnanjohtaja Kari Martikainen.

Murtautumiseen käytettiin esimerkiksi kulmahiomakonetta, sirkkeliä, sorkkarautaa, vasaroita ja lekaa.

Saaliiksi epäillyt saivat muun muassa tuhansien eurojen arvoisia sähköpyöriä, käteistä rahaa ja lounasseteleitä.

Kassakaapit päätyivät saaliiksi

Yhdessä tapauksista saalis oli jopa 16 000 euroa käteistä ja Veikkauksen arpoja. Tällaisille apajille päästiin tekemällä Pornaisten marketin seinään reikä.

Miehet tunkeutuivat reiästä sisälle kiinteistöön ja veivät reiän kautta ulos kokonaisen kassakaapin.

– He kuljettivat kaapin nokkakärryillä autoon. Myöhemmin he leikkasivat kassakaappiin reiän kulmahiomakoneella. Rikottu kaappi heitettiin lampeen.

Miehet veivät kassakaapin myös Espoossa sijaitsevasta romualan toimistosta. Sisällä oli 23 000 euroa käteistä ja 11 000 euron arvosta lounasseteleitä.

Kokonaisuus siirtyy syyteharkintaan ennen joulua.

Lue myös:

    Uusimmat