Nuorten ja naisten luovuttama veri yhdistettiin suurempaan kuolleisuuteen
Nuorten ja naisten luovuttamaa verta verensiirrossa saavat saattavat olla muita potilaita hieman suuremmassa vaarassa menehtyä. Tuoreessa kanadalaistutkimuksessa yhteys havaittiin seitsemän vuoden seurannan aikana.
Kanadalaisten havainnot ovat hämmästyttäviä, mutta samansuuntaisia tuloksia on saatu tutkimuksissa, joissa on tarkasteltu elinsiirtoja. Luovuttajan ikä saattaa vaikuttaa muun muassa sydän-, keuhko- tai munuaissiirron saavien ennusteeseen. Kantasolusiirroissa iän lisäksi myös luovuttajan naissukupuoli on yhdistetty riskeihin.
Nyt julkaistut tulokset perustuvat tietoihin 190 000 punasolusiirrosta, joita tehtiin neljässä kanadalaissairaalassa vuosina 2006–2013. Siirtoja sai 30 000 potilasta, ja ne olivat peräisin 81 000 eri luovuttajalta
Alle 30-vuotiaan verta saaneiden riski menehtyä seurannan aikana oli 6–8 prosenttia suurempi kuin potilailla, jotka saivat verensiirron 40–50-vuotiaalta luovuttajalta. Samansuuruinen vaikutus havaittiin potilailla, joille siirrettävä veri oli peräisin naispuoliselta luovuttajalta. Vaikutukset myös kasaantuivat potilailla, jotka saivat useita kertoja alle 30-vuotiaan tai naisen verta.
Tutkimus ei paljasta, mistä yhteydet johtuvat, mutta mahdollisia selityksiä on useita. Iäkkäämmät luovuttajat ovat usein terveempiä kuin nuoret luovuttajat, koska nuorten joukossa on enemmän luovuttajia, joiden terveysongelmat eivät ole vielä tulleet esiin.
Naisluovuttajien kohdalla havainnot taas saattavat esimerkiksi johtua sukupuolieroista siinä, miten punasolut reagoivat altistuessaan adrenaliinille. Toisin kuin miesten punasolut, naisten punasolut hieman heikentyvät adrenaliinin vaikutuksesta. Muun muassa tämä saattaa olla havaitun yhteyden taustalla, mutta varmaa tietoa asiasta ei ole.
Joka vuosi eri puolilla maailmaa siirretään yhteensä yli sata miljoonaa yksikköä punasoluja, joten vaikka 6–8 prosenttia suurempi kuolleisuus ei kuulosta kovin suurelta yksilötasolla, suuremmassa mittakaavassa sen vaikutus voi olla merkittävä.
Tutkijat toivovat lisätutkimuksia aiheesta, jotta tunnistettaisiin paremmin, mitkä tekijät tarkalleen selittävät nuorten ja naisten vereen liittyvät riskit. Tällöin ne voitaisiin huomioida ja torjua.
Tutkimus julkaistiin Jama Internal Medicine -lehdessä.
Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Vaikuttaako verenluovutus terveyteen?
Voiko verenluovutus vaikuttaa terveyteen? Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut lääkäri Johanna Castrén Veripalvelusta otti kantaa verenluovutukseen liittyviin myytteihin.
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää