Nuoret naiset ottavat riskejä seksissä

Nuoret ja erityisesti nuoret naiset ottavat seksissä aiempaa useammin tietoisia riskejä.

Nuorten seksuaalista käyttäytymistä leimaavat tuoreen tutkimuksen mukaan suuretkin riskit. Ehkäisy puuttuu ja yhdynnässä ollaan ilman kondomia satunnaisten kumppanien kanssa.

Väestöliiton juuri ilmestynyt tutkimus Nuorten aikuisten seksuaalikäyttäytyminen ja seksuaaliset riskinotot kertoo, että erityisesti nuoret naiset ottavat enemmän riskejä kuin miehet.

-He eivät puhuneet satunnaistenkaan kumppanien kanssa riskeistä mitään, tutkimus valottaa. Juuri naisten seksuaalikulttuurissa näkyvät selvimmin myös muut muutokset.

Tutkimus osoittaa, että naiset muun muassa haluavat testata ensin seksuaalisen yhteensopivuuden kumppaninsa kanssa ja päättää vasta sitten, onko tämä muutoinkin "sopiva".

-Ennen näiden asioiden järjestys oli päinvastainen, tutkimus huomauttaa. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat olleet 20-24-vuotiaat, seksuaalisesti aktiiviset pääkaupunkilaisnuoret. Tutkimuksen ovat tehneet dosentti Osmo Kontula, lääketieteen tohtori Krista Papp sekä valtiotieteen maisteri Kati Kosonen.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat