Soldiers of Odin kävi koululla ahdisteluväitteiden vuoksi – nettihuhut perättömiä

Soldiers of Odin -tunnuksiin pukeutuneet miehet kävivät Nurmijärven yhteiskoululla, sillä netissä levisi huhu, että koulussa ahdisteltaisiin tyttöjä.

Nettihuhu siitä, että Nurmijärven yhteiskoulua käyvät turvapaikanhakijat ahdistelisivat tyttöjä koululla, johti tänään siihen, että koulun pihaan saapui Soldiers of Odin -tunnuksiin sonnustautuneita miehiä. MTV Uutisten tietojen mukaan miehiä oli ainakin kuusi.

Poliisille tehtiin asiasta ilmoitus ja huomenna koulurauhaa ovat turvaamassa myös vartijat.

Nurmijärven yhteiskoulun rehtorin Mikko Jordmanin mukaan turvapaikanhakijoista levinneet huhut ovat perättömiä. MTV Uutisten tietojen mukaan asiasta on lähetetty tieto myös kotiin.

Nurmijärven Uutisten haastattelussa Jordman kertoo, ettei mitään viitteitä ahdistelusta ole.

–  Tuntuu perin erikoiselta, että tyttöjä olisi kosketeltu eikä kukaan opettajistamme ei olisi kuullut tästä. Oppilaamme tulevat kuitenkin yleensä juttelemaan todella matalalla kynnyksellä, Jordman toteaa Nurmijärven sanomille.

Nurmijärven yhteiskouluun on perustettu kaksi valmistavan opetuksen luokkaa nuoria turvapaikanhakijoita varten.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Nurmijärven Uutiset.

Juttua on muokattu 1.4. klo 10.30.

Lue myös:

    Uusimmat