Mainos

Norjan kyläpalo roihahti uudestaan

11:10

Norjassa Lärdalsöyrin kylä on roihahtanut uudestaan liekkeihin, kertovat viranomaiset norjalaiselle VG-lehdelle.

Tulipalon liekit olivat laantuneet jo kertaalleen tänään. Voimakkaat tuulet ovat kuitenkin vaikeuttaneet sammutustöitä. Pelastusviranomaisten mukaan vaara alueella ei ole vielä ohi.

Palon vuoksi noin 50 ihmistä on edelleen sairaalassa. Yhteensä 400 ihmistä on käynyt tutkittavina palon vuoksi. Heistä noin 100:lla on ollut savun aiheuttamia vammoja. Tähänastisten tietojen mukaan kukaan ei ole kuollut.

Perinteikkään puutalokylän suurpalossa on tuhoutunut ainakin 23 rakennusta. Paikalta otetuista tv-kuvista voi nähdä, että osa rakennuksista on palanut maan tasalle vain savupiippuja lukuun ottamatta.

Tuhoisa palo sai alkunsa myöhään eilen illalla, kun yksi asuinrakennuksista syttyi tuleen. Sään lisäksi pelastustöitä ovat vaikeuttaneet laajat katkokset sähkö-, puhelin- ja internetverkoissa Lärdalin alueella.

Norjan pääministeri Erna Solberg on esittänyt osanottonsa kotinsa menettäneille norjalaisille.   

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.