Norjan hiihtoa kohtasi jättimäinen menetys: ”Siitä tulee katastrofi”

Vuosien ajan Norjan hiihtolupauksia tukeneen rakennusalan jättiyhtiö Veidekken häipyminen liiton taustalta saattaa olla ankara isku maan kiitellylle aluejärjestelmälle, joka on tuottanut maajoukkueeseen monia huippuja vuosien saatossa.

Pohjoismaiden suurimpiin rakennusyhtiöihin lukeutuva Veidekke on tukenut Norjan aluejoukkuetoimintaa vuodesta 2013 lähtien.

Norjan hiihtoliitto on pystynyt avustamaan vuosittain noin 50 urheilijaa peräti miljoona Norjan kruunun eli reilun 86 000 euron tuella. Summalla on pystytty rahoittamaan aluejoukkueille täysipäiväiset valmentajat, varusteet sekä huoltotiimit. Suuri osa tarvittavasta rahasta on tullut sponsorisopimusten avulla.

Suuria satsauksia järjestelmään tehnyt Veidekke jättää kuitenkin paikkansa tänä keväänä. Norjan hiihtoliitto on menettänyt koronaviruksen luoman epävarmuuden takia jo useita tärkeitä yhteistyökumppaneitaan, mutta Veidekken mukaan heidän kohdallaan ratkaisu on tehty jo aiemmin.

– On totta, ettemme jatka monen, monen vuoden yhteistyötämme hiihtoliiton kanssa. Tämä päätös tehtiin jo ennen joulua loppuvuodesta 2019, vahvistaa yhtiön viestintäpäällikkö Helge Dieset yleisradioyhtiö NRK:lle.

”Tämä on katastrofi”

Norjan maastohiihdon lajipäällikkö Espen Bjervig toteaa NRK:lle, ettei liitolla ole vielä ratkaisua Veidekken menetyksen paikkaamiseksi. Aluejoukkueiden rahoittaminen on nyt katkolla.

– Aluejoukkueet ovat olleet tärkeitä, ja nyt etsimme mallia, miten voisimme jatkaa eteenpäin. Tällä hetkellä siihen ei ole selvää ratkaisua. On haastava tilanne rahoittaa näitä joukkueita, Bjervig sanoo.

Aluejoukkueissa ollaan täyden epätoivon vallassa. Veidekken tuki on ollut korvaamaton järjestelmän ylläpitämiseksi.

– Jos alueen perusrahoitus putoaa pois, eikä satsauksia voida pitää hyväksyttävällä tasolla, se on katastrofaalista Norjan maastohiihdolle, toteaa keski-Norjan aluejoukkuetta vetävä Knut Erling Flataker.

Hiihtäjä Jan Thomas Jenssen on samaa mieltä.

– Siitä tulee katastrofi. Hiihtoliittoa on kritisoitu siitä, että he eivät keskity tarpeeksi nuoriin lupauksiin, mutta toivottavasti he näkevät meidän merkityksemme, Jenssen kommentoi.

Norjan hiihtoliitto piti torstaina hätäkokouksen, jossa sen taloudellisen pohjan romahtamiseen etsittiin ratkaisuja.

– Tämä on oikeasti kriisi, Flataker sanoo.

– Tällä hetkellä tilanne näyttää erityisen synkältä, muttemme ole heittäneet vielä pyyhettä kehään.

Lue myös:

    Uusimmat