Norjasta kajahti synkkä uutinen hiihdosta
Norjan NRK kertoo, että maan hiihtoliitto on todellisen konkurssiuhan äärellä.
NRK on saanut haltuun dokumentin, jossa Norjan hiihtoliiton hallituksen jäsen Kristin Gjertsen kuvasi liiton tilannetta. Lajiliitto on juuri päättänyt strategiastaan vuosille 2024-2028.
– Hiihtoliitto voi olla lähiaikoina todellisen konkurssiuhan alla. Tällaisessa tilanteessa toiminnan uudelleenjärjestelyjen tulee olla ehdottomasti etusijalla. Tämän tulee myös luonnollisesti näkyä strategiassa. Uuden strategian esitteleminen, jossa ei millä tavalla huomioida nykytilannetta, osoittaa sitä, ettei ymmärrä kriisiä, Gjertsen sanoi pöytäkirjan mukaan.
Myös viime kesänä lajiliitossa tehtävänsä aloittanut pääsihteeri Arne Baumann oli toukokuulle päivätyssä kokouksessa ottanut kantaa tilanteeseen ja kuvaillut sitä kriittiseksi.
– Se on vaativa tilanne, kuten monilla muilla urheilulajeilla Norjassa, mutta sen kutsuminen konkurssiuhaksi on väärä termi. Painotamme, että asia on hallinnassamme ja johtokunta on laatinut tarkastetun budjetin, Baumann kertoi NRK:lle kesäkuussa.
Norjan hiihtoliitto tuotti viime vuonna tappiota 10,9 miljoonaa kruunua eli noin 940 000 euroa. Sillä on ollut myös omat vaikeutensa urheilijoiden, kuten Johannes Hösflot Kläbon kanssa. Taustalla oli kiista maajoukkuesopimuksesta. Tahot pääsivät kuitenkin huhtikuussa yhteisymmärrykseen.
NRK kertoi aiemmin, että hyppylajeista täytyy leikata, mikäli he eivät löydä uutta sponsoria. Viime viikolla päätetyssä budjetissa on yhtä 10,9 miljoonaa kruunua eli lähes miljoona euroa epävarmaa tuloa. Summa oli pienentynyt alkuperäisestä.
Ennusteen mukaan hiihtoliiton taloustilanne näyttää punaista tämän vuoden joulukuussa, mikäli kyseistä summaa saada hankittua. Norjan hiihtoliitolla on tänä viikonloppuna kokoontuminen, jolloin asiaa tullaan käsittelemään.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää