Norjalaismediat: SAS-lakko muodollisuuksia vaille ohi: "Osapuolet haluavat ratkaista tämän"

Lentoyhtiö SAS:n lentäjien lakko on pian ohi, kirjoittavat useat norjalaiset mediat. Esimerkiksi VG-lehden mukaan osapuolet ovat löytäneet ratkaisun, johon kaikki ovat tyytyväisiä.

Nyt ratkaisu pitää VG-lehden mukaan vielä hyväksyttää virallisesti osapuolilla. Myös NRK kirjoittaa, että lakko on muodollisuuksia vaille ohi.

Työtaistelun lopettamisesta on torstaina neuvoteltu jo vuorokausi putkeen Oslossa. Pientä toiveikkuutta alkoi silti näkyä, kun Norjan lentäjäliiton puheenjohtaja Yngve Carlsen saapui neuvottelutapaamiseen valtakunnansovittelijan luo.

–  Uskon, että osapuolet haluavat ratkaista tämän. Olen toiveikkaampi nyt kuin neuvottelujen alkaessa, Carlsen sanoi.

Meneillään oleva istunto on ensimmäinen neuvottelukosketus lakon aikana. Neuvotteluja käydään Oslossa, mutta lakossa ovat myös SAS:n lentäjät Ruotsissa ja Tanskassa. Työtaisteluun osallistuu kaikkiaan 1  400 lentäjää.

Yhtiö on tänään torstaina perunut 709 lähtöä, noin 70 prosenttia kaikista lennoistaan. Viime perjantaina alkaneen lakon aikana on peruttu yhteensä yli 4 000 lentoa. Perumiset ovat sotkeneet noin 380000 matkustajan suunnitelmat.

Norjan valtakunnansovittelija Mats Wilhelm Ruland arvioi, että SAS:n lentäjälakko on suurin työtaistelu, mitä Norjassa on koettu moneen vuoteen.

Lentäjät peräävät 13 prosentin korotuksia

Lentäjät vaativat paremmin ennakoitavia työaikoja. Nykyään monet heistä saavat työvuorolistansa vain 14 päivää etukäteen. Lisäksi he peräävät noin 13 prosentin palkankorotuksia päästäkseen samalle tasolle muiden samankaltaisten yhtiöiden lentäjien kanssa.

SAS:n mukaan lentäjien vaatimukset vaarantavat yhtiön kannattavuuden. SAS on lomauttanut Norjassa liki tuhat matkustamohenkilökunnan jäsentä ja kuormaajaa, koska ei lakon aikana kykene työllistämään heitä.

Tanskalaisen Sydbankin analyytikko Jacob Pedersen arvioi, että ellei lakkoa pian saada loppumaan, painuu SAS:n tämän vuoden tulos tappiolle. Pedersen arvioi uutistoimisto TT:lle, että lakko aiheuttaa yhtiölle 6-8 miljoonan euron tappiot joka päivä.

–  Sen mitä SAS antaa lentäjille yhdellä kädellä, joutuvat he toisella kädellä ottamaan pois uusien säästöjen muodossa.

SAS on vuodenvaihteen jälkeen menettänyt pörssissä lähes viidenneksen arvostaan. Viime vuonna SAS:n voitto ennen veroja oli vajaat 190 miljoonaa euroa.  

Lue myös:

    Uusimmat