Norja syyttää Toyotaa valheellisesta mainonnasta – houkutteliko tämä termi sinutkin autokaupoille?
Sähköautojen mallimaassa Norjassa kuluttajaviranomainen on puuttunut japanilaisvalmistajan hybridien markkinointiin.
Aikoinaan liikenteen sähköistymisen edelläkävijän viittaa kantanut Toyota on sittemmin jäänyt autoteollisuuden sähköautovyörytyksessä takamatkalle – ja ihan vapaaehtoisesti.
Japanilaisvalmistaja on nimittäin keskittynyt hybridimalleihinsa ja haluaa pitää kaikki vaihtoehdot auki panostaen myös polttokennoautoihin.
Termi "itselataava" aiheuttanut närkästystä
Valmistaja on markkinoinut sekä Toyota- että Lexus-brändättyjä hybridiautojaan "itselataavina". Kyseessä on markkinointitermi perinteiselle hybridille, josta Toyota käyttää myös toista itse kehittämäänsä termiä "täyshybridi".
Toyotan hybridijärjestelmä toimii siten, että auton akustoa ladataan polttomoottorin voimin eli käyttämällä bensaa. Kun akussa on riittävästi virtaa, on autolla mahdollista ajaa lyhyitä matkoja pelkällä sähköllä. Akku latautuu jarrutuksissa ja hidastuksissa, mutta autoa eteenpäin vievä energia on joka tapauksessa tuotettu bensiiniä polttamalla.
Toyotan mukaan sen "itselataavat" hybridit ovat käytännöllisempiä kuin ladattavat hybridit, koska kuljettajan ei tarvitse kytkeä autoa laturiin. Ladattavan hybridin omistajalla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, kulkeeko hänen autonsa sähköllä vai bensiinillä.
Mainokset pannassa
Norjassa valmistajan hybridien nykymuotoiselle markkinoinnille on pantu piste. Esimerkiksi Lexuksen mainoksissa on annettu ymmärtää, että autot tuottavat sähköä ilmaiseksi.
Maan kuluttajaviranomainen pitää japanilaisvalmistajan markkinointia harhaanjohtavana siitä syystä, ettei mainonnassa tuoda selkeästi esiin auton käyttävän polttoainetta sähkön tuottamiseen.
Viranomaisen mukaan mainonta voi johtaa siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen, jota hän ei kaikki faktat tietäen olisi välttämättä tehnyt.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää