Nordea ennustaa 3,2 prosentin kasvua

Nordea nosti tänään julkistetussa talouskatsauksessaan ennustettaan Suomen bruttokansantuotetteen kasvusta 0,2 prosenttiyksiköllä. Kokonaistuotanto kasvaa ennusteen mukaan tänä vuonna 3,2 prosenttia.

Nordea on nostanut tänään julkistetussa talouskatsauksessa ennustettaan Suomen bruttokansantuotteen kasvusta 0,2 prosenttiyksiköllä. Kokonaistuotanto kasvaa Nordean tuoreen ennusteen mukaan tänä vuonna 3,2 prosenttia.

Nopeutuva talouskasvu kääntää Nordean mukaan Suomen työllisyyden nousuun vasta tämän vuoden loppupuolella. Koko tänä vuonna työttömyys lisääntyy hieman.

Maailmantalous näyttää jatkavan kohti parempia aikoja Yhdysvaltojen ja Aasian talouksien vetämänä. Euroaluekin on jo kääntynyt parempaan kansainvälisen kysynnän piristyttyä, sanoo Nordean pääekonomisti Juha Ahtola.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat