Nopea pulssi voi olla merkki salakavalasta rytmihäiriöstä
Sydän- ja verisuonitaudit ovat nousseet Suomessa jo kansantaudin asemaan. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt yleisin rytmihäiriösairaus eteisvärinä. On tärkeää, että yhä useampi suomalainen tunnistaa eteisvärinän ja saa siihen asianmukaisen hoidon. Pahimmillaan eteisvärinä voi johtaa aivohalvaukseen.
Suomessa on tällä hetkellä noin 100 000 eteisvärinää sairastavaa ihmistä. Jos diabeteksen ja lihavuuden lisääntyminen jatkuu nykyistä vauhtia, eteisvärinäpotilaiden määrä kasvaa nopeasti.
- Eteisvärinä aiheuttaa potilaalle sydämentykytystä ja epäsäännöllistä rytmiä. Riskitekijöitä sairauden puhkeamiseen ovat sydänsairaudet, kohonnut verenpaine, diabetes ja sepelvaltimotauti. Myös sydämen vajaatoiminnassa eteisvärinä on hyvin tavallinen, ja näiden kahden sairauden yhdistelmä on erittäin vaarallinen, kertoo lääkäri Pekka Raatikainen.
Eteisvärinä on siitä petollinen sairaus, että se saattaa olla täysin oireeton, tai oireet voivat olla niin vähäisiä, ettei niitä huomaa. Yleensä potilaan pulssi tuntuu nopealta ja epäsäännölliseltä, minkä lisäksi voi tulla hengenahdistusta ja rintakipua.
Raatikaisen mukaan mahdollisten oireiden seuraamiseen on kuitenkin kaksi helppoa kotikonstia.
- Jos sydän tuntuu lyövän nopeasti ja epäsäännöllisesti, kannattaa opetella tunnustelemaan pulssia ranteesta tai kaulalta. Toinen konsti on verenpaineen mittaaminen: jos mittari ei suostu mittamaan tai näyttää error-viestiä, syke voi olla liian epätasainen, mikä on merkki eteisvärinästä, hän sanoo.
- Pulssin ja verenpaineen mittaamisella kotona voitaisiin tunnistaa oireeton tai vähäoireinen eteisvärinä ajoissa ja välttää siitä johtuvia aivohalvauksia.
Sairaus on hoidettavissa lääkityksellä
Kuten kaikkien sydämeen liittyvien oireiden yhteydessä, myös eteisvärinää epäillessä on syytä mennä lääkärille.
- Lääkärissä tehdään sydänfilmitutkimukset, joiden perusteella pystytään tekemään diagnoosi. Sairaus on hoidettavissa muun muassa lääkityksen avulla, lääkäri Pekka Raatikainen kertoo.
Eteisvärinän hoidossa tärkeässä roolissa on perussairaudenhoito: verenpaine, diabetes ja sydämen vajaatoiminta pitää hoitaa hyvin, ja ylipainoa tulee välttää. Lisäksi pyritään hoitamaan sydämen epätasaista rytmiä.
Raatikaisen mukaan tärkein eteisvärinäpotilaan hoito on verenohennuslääkitys. Sillä estetään veren hyytymistä ja tukoksia, jotka voivat johtaa aivohalvaukseen. Nykyään saatavilla on perinteisen verenohennuslääkkeen lisäksi myös uuden sukupolven verenhyytymistä estäviä lääkkeitä. Näitä uusia lääkkeitä käyttävien ei tarvitse käydä lääkityksen takia kuukausittaisissa laboratoriomittauksissa.
Lähde Deski
Kuva Colourbox.com
Uusimmat
-
08:59
MM-rallin päivän avaus-EK:lla melkoinen näky – MTV:n meteorologi paiskii 15-tuntisia päiviä Toyotalle: "Haastavimpia ralleja"
-
08:51
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aikaa on todella vähän
-
08:43
Tältä se näytti: USA:n ulkoministeri Antony Blinken laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle maavoimien turvaamana
-
08:22
NHL-supertähti joutuu kuukausiksi sivuun
-
08:13
Ukraina sanoo ampuneensa alas yli 30 lennokkia yöllä Kiovassa – MTV seuraa sotaa
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta käynnissä
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
Lataa lisää