Suomen lupaavimpiin yleisurheilijoihin kuuluvan Nooralotta Nezirin mielestä nykynuoret lopettavat lupaavankin urheilu-uran aivan liian helposti. Erityisesti naisten sarjoissa käy kato, kun ikä lähentelee kahtakymmentä.
Pika-aitojen Suomen ennätyksen haltija Nooralotta Neziri treenaa jopa 12 kertaa viikossa. Samaan aikaan hän opiskelee kauppatieteitä yliopistossa. Tämä yhdistelmä saa monen nuoren lopettamaan kilpaurheilu-uransa, mutta Nezirille tämä ei ole ollut vaihtoehto kiireisestä arjesta huolimatta.
– Treenaan vähintään kaksi kertaa päivässä, aamulla kahdeksalta ennen koulua ja koulupäivän jälkeen. Toki joskus ehdin nähdä ystäviänikin, Neziri kertoo arjestaan.
21-vuotias aituri ihmettelee, miksi erityisesti nuoret naiset lopettavat urheilu-uransa juuri ennen kuin ovet avautuvat huipulle.
– Erityisesti 17- ja 19-vuotiaiden sarjojen välillä nuoret naiset lopettavat. Siirryttäessä 19-vuotiaiden sarjaan osallistujamäärä tippuu puolella. Se on harmi, sillä monella olisi varmasti lahjoja päästä pitkälle.
Moni nuori kokeekin, että viimeistään kahdenkympin tienoilla on tehtävä valinta: menestyäkö urheilussa vai tehdäkö elämällään muutakin? Kukaan tuskin lopettaa kilpaurheilua kevein perustein, mutta Nezirin mielestä päätöstä kannattaa harkita tarkkaan.
– Koen, että urheilu-ura antaa enemmän kuin ottaa. Kaikille ei urheilu-uraa suoda. Se on niin ainutlaatuinen tilaisuus, että sitä ei kannata hylätä helpolla.


