Nokian perustama luksuspuhelinvalmistaja ajautunut ongelmiin - ja suuren omistajadraaman keskelle

Maaliskuun puolivälissä kerrottiin Nokian perustaman ja sittemmin jo vuosia sitten myymän Vertu-luksuspuhelinvalmistajan siirtyneen uudelle omistajalle, turkkilaiselle Hakan Uzanille. Tieto yllätti, sillä Uzania ei tunneta lainkaan hyvämaineisena liikemiehenä. Uzanin perheen taustasta löytyy muun muassa satojen miljoonien eurojen maksamatta jääneet velat Nokialle.

Reilu viikko sitten Vertu tiedotti Uzanin johdolla uudesta teknologiasopimuksesta kiinalaisen TCL:n kanssa sekä kertoi uudelleenjärjestellystä toiminnastaan.

Vertulla on maksamatta laskuja useille eri tahoille, työntekijöiden eläkerahastoon ei ole tehty asianmukaisia maksuja ja lisäksi Vertun entinen omistaja, hongkongilainen rahastonhoitaja Gang Chen on kertonut, ettei Uzan ole maksanut vielä lainkaan kauppahintaa Vertusta. Kauppahinnan piti olla 50 miljoonaa puntaa.

Cheinin mukaan 24. maaliskuuta, kun Vertun osakeomistus oli siirretty Uzanille, tämän tiimi lähetti vain näyttökuvan pankkisiirrosta. Mitään siirtoa ei myyjän pankkiin kuitenkaan koskaan saapunut. ”En ole vieläkään saanut mitään maksua herra Uzanilta”, toteaa Chen, jonka mukaan hän aikoo haastaa Uzanin oikeuteen osakekaupan tapahtumien tiimoilta ja hakea ”huikeita korvauksia”.

Uzanin tiimi on vastannut Chenin väitteisiin kertomalla Uzanin hankkineen Vertun ja ottaneen vastuulleen 31 miljoonan euron velat. ”Tämän jälkeen uusi omistaja on tarkastellut yhtiön rahoitusasemaa, sopimuksia ja kumppanuuksia ja shokeeraavalla tavalla saanut selville, ette monille tavarantoimittajille ole maksettu puoleentoista vuoteen ja henkilöstöön liittyviä maksuja ei ole tehty säännöllisesti”, todetaan Uzanin taholta. ”Uudet omistajat ovat ohjeistaneet asianajajia Chenin haastamiseksi oikeuteen kiinalaisissa oikeusistuimissa liittyen yhtiön omaisuuden laittomaan käyttöön. Liiketoiminnan omistuksen muututtua kaikki henkilöstöön liittyvät maksut on tehty, ja henkilöstölle maksetaan kuun lopussa kuten on normaalisti tapana.”

Työntekijöiden mukaan heille kuitenkin olisi pitänyt maksaa jo viime viikon tiistaina, ei vasta kuun lopussa.

Vertun työntekijät pelkäävätkin nyt Telegraphin mukaan työpaikkojensa puolesta. Osasyy ovat Uzanin omistuksen aikana tehdyt muutokset, joissa entinen johto sai lähtöpassit ja tilalle tulivat Uzanin luottohenkilöt. Viestintä työntekijöille on myös ollut heikkoa. Vertu on siirtänyt joitakin toimintojaan ja omaisuuseriään Isosta-Britanniasta Pariisiin ja uuden Vertu AK -yhtiön alle.

Vertu on merkittävästi velkaa muun muassa sen vuokranantajana toimivalle Microsoftille, piiritoimittaja Qualcommille, it-yhtiö Acoralle sekä kiinteistöyhtiö CBRE:lle, joka antoi Vertulle varoituksen lopettavansa maksamattomien laskujen takia jätteiden keräämisen, siivoamisen ja tuholaisten torjunnan palvelunsa sille viime perjantaista alkaen.

Viimeisimmät rekisteriin toimitetut Vertun taloudelliset tiedot ovat vuodelta 2014, jolloin se teki 110 miljoonan punnan liikevaihdolla 53 miljoonan punnan tappiot. Luksuspuhelinten myynti ei näytä sujuneen siis enää kovinkaan mallikkaasti. Tiettävästi myynti on vain laskenut tämän jälkeen.

Nokia myi Vertun jo vuonna 2012 ruotsalaisen pääomasijoitusyhtiön EQT:n rahastoille, jotka kauppasivat sen eteenpäin vuonna 2015 Gang Chenin johtamille kiinalaissijoittajille.

Historiansa aikana Vertu on kertonut myyneensä yli 500 000 luksuspuhelinta ja sillä on 225 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Uusien Vertu-puhelinten hinnat lähtevät vajaasta kymppitonnista.

Lue myös:

    Uusimmat