Nokia tunnusti Android-virheensä juuri ennen hautajaisiaan
Nokian pitkäaikainen pääjohtaja Jorma Ollila kertoi lokakuussa STT:n haastattelussa, ettei yhtiössä nähty järkeväksi jakaa resursseja Windows- ja Android-käyttöjärjestelmien välillä aiemman Symbian-käyttöjärjestelmän vanhennuttua.
Valinta tehtiin kolme vuotta sitten Windowsin hyväksi. Sen jälkeen muinoin mahtava Nokia on syöksynyt mitättömyyteen älypuhelinmarkkinoilla.
Kilpailijoista Samsung kokeili kumpaakin ja valitsi voittajan, Androidin. Markkinatutkimusyhtiö IDC:n mukaan Androidin markkinaosuus oli loka-joulukuussa liki 80 prosenttia, Windows Phonen 3 prosenttia.
Nokian sitoutuminen Windowsiin herätti kummastusta jo helmikuussa 2011, kun Microsoftilta tullut toimitusjohtaja Stephen Elop ilmoitti Lontoossa kaikkien munien sijoittamisesta samaan koriin.
Nokia oli tuolloin ajautunut vaikeuksiin, mutta oli edelleen voimakas yhtiö. Tutkimus- ja tuotekehittely oli alan vahvimpia, ellei kaikkein vahvinta. On vaikea uskoa, ettei yhtiö olisi pystynyt viemään läpi kahta linjaa samanaikaisesti. Pienemmät ja heikommatkin yhtiöt kykenivät.
Nokian romahdus on siten seurausta johdon kardinaalivirheestä.
Kolmen Android-puhelimen julkistus maanantaina Barcelonan matkapuhelintapahtumassa merkitsee virheen tunnustamista juuri ennen kuin Nokian nimi haudataan älypuhelimista.
Hautaamisen on määrä tapahtua kuluvan vuosineljänneksen aikana, kun Nokian matkapuhelinyksikkö siirtyy Microsoftin omistukseen.
Sovellukset aa ja oo
Android on Microsoftin kilpailijan Googlen kehittämä käyttöjärjestelmä. Microsoft yrittää minimoida häpeää siten, että käyttöön tulee Androidin avoin versio. Nokian ja Microsoftin nykyiset palvelut ovat puhelimissa vakiona, ja lisäksi käyttäjille avautuu mahdollisuus hankkia Android-sovelluksia. Valinnanvara kasvaa radikaalisti.
Sovellukset ovat aa ja oo. Kuluttajat eivät ole tottuneet Nokian ja Microsoftin palveluihin, koska he eivät osta Lumioita, eivätkä sovelluskehittäjät ole sen vuoksi kiinnostuneita Windowsista.
Microsoftin toiveena ilmeisesti on, että Android-sovellusten siivellä kuluttajien totuttaminen yhtiön omiin sovelluksiin onnistuu. Kun halpamallista siirrytään Lumioiden hintaluokkaan, Windows ei välttämättä olisi enää mörkö.
Uusimmat
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
06:44
Esapekka Lapilta pistävä havainto Chilen MM-rallin vaatimuksista: "Enemmän olen huolissani siitä, kestääkö tuo laite"
-
06:35
Kriitikko Arttu Seppänen PMMP:n porua herättäneistä festarikeikoista: "Tällä lailla konserttibisnes nykyään toimii"
-
06:34
Venäjän hyökkäysoperaatio Kupjanskin suunnalla hidastunut – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää