Niklas Hagman: Suunnitelmissa koti-isyys

Jääkiekkoilija Niklas Hagman on valmis vaihtamaan osia Piritta-vaimonsa kanssa lähivuosina.

Hyökkääjä Niklas Hagman muutti vuonna 2012 työn perässä Venäjälle, kun hän solmi Lokomotiv Jaroslavl -jääkiekkoseuran kanssa yksivuotisen sopimuksen. Niklaksen perheeseen kuuluvat vaimo Piritta Hagman (Miss Suomen 1. perintöprinsessa 2004) sekä kolme lasta eivät tuolloin muuttaneet mukana ja perhe joutui elämään erossa.

Siirryttyään Porin Ässien riveihin tänä vuonna on Hagman saanut viettää laatuaikaa perheen kanssa Suomessa. Kiekkoilija kertoo pyrkivänsä auttamaan mahdollisimman paljon kodin askareissa.

– Yritän tietenkin auttaa kotona. Aiemmin esimerkiksi NHL:ssä saattoi olla viikon tai kahdenkin pelireissuja. Nyt jos Porista käymme Helsingissä pelaamassa, niin se on vain kolmen tunnin ajomatka. Tulemme kuitenkin pian takaisin eikä olla viikkoa poissa. Siinä mielessä pystyn ihan aamulla myös heräämään kuuden aikaan vauvan kanssa, joten vaimo saa myös lepoa ja nukkua pidempään.

Hagman kuvailee tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvan myös osien vaihto. Tuolloin Piritta lähtisi työelämään ja Niklas jäisi kotiin hoitamaan lapsia. Hagmanien perheeseen kuuluu kolme lasta, kuusivuotias poika Lukas, neljän vuoden ikäinen tytär Lila sekä kuopus, noin vuoden ikäinen Eliana-tytär.

– Nuorin lapsi on vielä sen verran nuori, että Piritta on ollut kotona. Suunnitelmissa kuitenkin olisi, että jossain vaiheessa Piritta lähtisi mukaan niin sanotusti työelämään. Hän on kuitenkin aika kauan ollut kotona ja itsekin haluaa työelämään ja varmasti se tekeekin hänelle hyvää. Jos tässä nyt ensin vielä pari vuotta pelaisi. Sitten Piritta menisi töihin ja sitten minä olisin kotona lasten kanssa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, Hagman miettii tulevaa.

Vaikka tuleva viikonloppu kuluu Hagmanilla Karjala-turnauksen peleissä on perhe hengessä mukana.

– Perhe tulee viikonloppuna katsomaan pelejä, varmasti isänpäivänä. Pelin jälkeen vietetään sitten juhlapäivää.

Lue myös:

    Uusimmat