Niin Kimiä! Räikköseltä tyhjentävä vastaus uteluun synttärilahjoista

Ferrarin suomalaiskuski Kimi Räikkönen täytti 39 vuotta keskiviikkona. Viikonlopun USA:n GP:seen valmistautuva Räikkönen heitti varsin tyhjentävän vastauksen, kun häneltä kysyttiin syntymäpäivälahjasta.

C Moren varikkotoimittaja Mervi Kallio onnitteli ensin Räikköstä syntymäpäivän johdosta. Tämän jälkeen Kallio kysyi, että mitä Ferrarin suomalaiskuski sai merkkipäivän johdosta lahjaksi?

– Ikää. Ja sain istua lentokoneessa, Räikkönen letkautti.

Vanhaa kunnon Kimiä.

Räikkösen mukaan perhe muisti häntä synttäreiden yhteydessä.

– Olisi ollut kiva viettää päivää heidän kanssa, mutta se on mennyt vähän niin, että joka vuosi on tullut istuttua juuri tuolloin lentokoneessa. Sattuu osumaan juuri matkustamisen yhteyteen tuo päivä. Mutta eipä sille mahda mitään, Räikkönen pyöritteli.

Räikkönen oli vauhdissa myös brittikanava Sky Sportsin haastattelussa. Kokenut F1-toimittaja Ted Kravitz vitsaili muun muassa sillä, miten Räikkösen vaimo Minttu Räikkönen laittaa kaiken sosiaaliseen mediaan. Kravitz erehtyi sanomaan, ettei ”ole enää mitään, mitä emme tietäisi sinusta”.

– Ei, on monta asiaa, joita sinä et tiedä. Se on varmaa.

– Luulet tietäväsi, mutta, Räikkönen sanoi veikeän virneen kera.

Lue myös:

    Uusimmat