Kimi Räikkösen vastaus sai F1-toimittajan repeämään nauruun: ”Luulet tietäväsi kaiken minusta…”

Kimi Räikkösestä kertova tuore kirja ja Minttu-vaimon sosiaalisen median päivitykset voivat antaa F1-kuskin seuraajille kuvan, että he tietävät nyt kaiken Kimistä. Kuskin itsensä mukaan hyvin paljon on vielä tietämättä.

Kari Hotakaisen kirjoittama Tuntematon Kimi Räikkönen ilmestyi syksyllä myös englanninkielisenä, joten monet F1-toimittajat ovat viimein päässeet itse tutustumaan kirjan tarinoihin suomenkielisten käännöspätkien sijaan.

F1:n nettisivuilla julkaistiin ennen Yhdysvaltain GP:tä artikkeli, jossa sivusto esitteli kuusi tärkeintä uutta seikkaa, jotka kirja heille opetti Räikkösestä. Mukana oli suomalaiskuskin perhe-elämää, Jäämies-lempinimen taustaa, Ferrarin motorhomen vessan korjausta, hurjaa ryyppyputkea kaudella 2012, motocrossia ja tieto, että Räikkösen kännykkä on yleensä aina äänettömällä.

Jo ennen kirjaa Räikkönen oli alkanut valottaa yksityiselämäänsä tultuaan yllättäen Instagramiin viime vuoden joulukuussa. Myös vaimo Minttu Räikkönen julkaisee paljon sisältöä perheen yhteisestä ajanvietosta.

Brittikanava Sky Sportsin kokenut F1-toimittaja Ted Kravitz jututti Räikköstä tämän 39-vuotissyntymäpäivän jälkeen Texasin Austinissa.

– Miten olet voinut? Hyvää syntymäpäivää muuten. Mitä olet puuhannut? Tai minun pitäisi tietää kaikki, koska vaimosi laittaa kaiken sosiaaliseen mediaan, Kravitz vitsaili Räikköselle.

– Lensin tänne, joten en paljoakaan… Räikkönen kommentoi.

– Nyt ei ole mitään, mitä emme enää tietäisi sinusta, Kravitz jatkoi.

Räikkönen ei aikaillut vastauksessaan.

– Ei, on monta asiaa, joita sinä et tiedä. Se on varmaa, Ferrari-kuski vastasi ja sai Kravitzin repeämään hillittömään nauruun.

– Luulet tietäväsi, mutta…

Lue myös:

    Uusimmat